Paimion ja Sauvon alueella toimii tällä hetkellä kuusitoista 4H-yrittäjää. Konsepti on ollut toiminnassa noin kymmenen vuoden ajan.
4H-yritys antaa nuorelle mahdollisuuden kokeilla yrittäjyyttä harrastuksena. 4H-yritys eroaa tavallisesta yrityksestä siis siten, että yritys ei toimi varsinaisena elinkeinona. Sen voi perustaa 13–28-vuotiaat yhdistyksen jäsenet yksin tai ryhmässä.
– 4H-yritykset on yleensä otettu todella innostuneesti vastaan. Yritykset ovat aina tekijänsä näköisiä. Nuoria mielellään tuetaan työtilauksissa tällaisen mahdollisuuden kohdalla, kertoo Paimion-Sauvon 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Maarit Laine.
Lisää asiasta 14.6.2019 lehdessä