Kunnallislehti muuttuu syksyllä yhä enemmän päivittäiseksi. Kuntsari.fi- sivustolle lisätään jo nyt enemmän sisältöjä arkipäivisin. Elokuun lopulla verkkosisällöt muuttuvat maksullisiksi.
Päätoimittaja Taina Tukia sanoo, että uudistuksen myötä halutaan tarjota lukijoille enemmän sisältöjä myös netissä.
– Toimituksellisen tekemisen painopiste ei siirry printtilehdestä nettiin, mutta sisällöt netissä lavenevat. Kuntsarista tulee yhä selvemmin printin, digilehden ja nettisivujen kokonaistuote. Kaksi kertaa viikossa ilmestyvän printin ja digilehden lisäksi lehden uutisvirtaan tulee uutta sisältöä joka arkipäivä ja toisinaan myös viikonloppuisin. Nettiin voimme koota paperilehteä täydentäviä kuvagallerioita esimerkiksi paikallisista tapahtumista. Kehitystyötä on jo tehty ja jatketaan edelleen.
Elo-syyskuun vaihteessa käyttöön otettava maksumuuri tarkoittaa käytännössä sitä, että Kuntsarin lukeminen vaatii tilauksen. Juttuja ei myydä yksitellen.
– Ilmaisia sisältöjä ei ole olemassakaan. Paikallista luotettavaa journalismia tekevät ammattilaiset, ja sillä, kuten kaikella muullakin työllä, on hintansa, perustelee Tukia.
Hän toteaa, että vaikka paperilehtien kuolemankierteestä on paljon puhuttu, ja printtilehtien levikit kieltämättä laskusuunnassa, totuuteen pyrkivän sisällön arvo on kasvanut. Yhä useampi paikallislehden lukija antaa palautetta, että sosiaalisessa median ongelmana on, että toden ja väärän tiedon erottaminen on vaikeaa.
– Toimittajat tekevät uutistyötä ammattitaidolla ja eettisin perustein, eli toimitettu sisältö on aina luotettavampaa kuin sosiaalisen median huhupalstat. Lehden lukijan ei tarvitse kysyä itseltään, onko tämä nyt totta, lukee hän lehden www-sivustoa, digilehteä tai sitten tuttua paperilehteä.
Maksumuurit ovat yleinen käytäntö mediamaailmassa. Paikallislehden toimituksessa Paimiossa uskotaan, että lukijat ovat jatkossakin valmiita maksamaan tuoreesta uutissisällöstä, jota tehdään paikallisesti.
– Onhan sisällöistä maksaminen jo tuttua televisiokanavilla, musiikissa ja vaikkapa e-kirjoissa, sanoo Tukia.
Kunnallislehden edellä maksumuurin ovat TS-Yhtymän lehdistä ottaneet aiemmin käyttöön Turun Sanomat ja Salon Seudun Sanomat. Paikallislehdistä Kunnallislehti siirtyy maksumuurin piiriin ensimmäisenä.
Tilausmuotoja on monia
Ne printtilehden tilaajat, jotka ovat jo aiemmin laajentaneet tilauksensa sisältämään myös näköislehden, saavat ilman lisämaksua lukuoikeuden myös kaikkiin verkkojuttuihin. Kuntsari.fi-sivuston maksullinen lukuoikeus pitää aina sisällään myös printtilehden digitaalisen näköisversion. Kuntsarin ”painettu” versio digitaalisessa muodossa kulkee siis aina matkassa, ja samalla myös arkisto eli paitsi se tuorein niin myös aiemmin ilmestyneet Kunnallislehdet.
Paperilehden tilaukseen voi liittää digilehden osoitteessa www.tilaajapalvelija.fi/plus, jolloin digitilaus on jo valmiina tulevaa maksumuuria varten.
Maksumuurin alkutaipaleella kustantaja tulee tekemään tilaajille pontevia tutustumistarjouksia, sillä asiakkaita halutaan opastaa digitaalisten sisältöjen piiriin.
– Nettisivuille pitää kirjautua kerran, minkä jälkeen selain muistaa kirjautumisen, sanoo Kuntsaria kustantavan Salon Seudun Sanomat Oy:n lukijamarkkinoinnin ja mediamyynnin myyntijohtaja Asko Kainulainen.
Sanomalehtien nettikehityksen alkuvaiheessa arvioitiin, että netissä pärjätään vain mahdollisimman lyhyillä ja napakoilla jutuilla. Verkkosivujen kehittyessä lukukokemus on parantunut, ja nykyisin kännyköilläkin luetaan paljon pitkiä juttuja.
–Näkemykseni tulevaisuudesta on, että jatkossa teemme yhä laajempaa uutistarjontaa nettiin päivittäin palvellaksemme tilaajia muutenkin kuin kaksi kertaa viikossa. Käytännössä digitaalisten sisältöjen määrä ja tuoreus kasvaa ja printtilehdestä voi ajan kuluessa kehittyä lukemistotyyppisempi tuote, arvioi Taina Tukia.