Poliisipartio kiinnitti huomionsa perjantaina 26.7. klo 00.15 aikaan Kaarinassa Kaarinantiellä vanhempaan henkilöautoon, jonka pakoputki laahasi asfalttia pitkin.
Ajoneuvo pysäytettiin tarkastukseen, jolloin ilmeni, että autoa kuljetti vuonna 1993 syntynyt nainen, jolla ei ollut minkäänlaista ajo-oikeutta. Naisen olemus oli sekava ja päihtynyt. Seulonta-alkometriin nainen puhalsi puhtaat nollat, mutta huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.