Paimioon kaksi kiertoliittymää

0

Paimion kaupunginhallitus on hyväksynyt asemakaavamuutoksen käynnistämisen kiertoliittymälle, joka tulee sijaitsemaan välillä Pakurlan silta ja Jokipellontien-Kravinkujan risteys. Kaupungin tekninen johtaja Markku Kylén kertoo, että vaikka hanke on kaupungin investointisuunnitelmassa, ratkaistaan asiaa vasta syksyn talousarviokäsittelyssä.
– Riippuu siitä, miten Ely saa rahaa sillan korjaamiseen. Ajatus on, että koska kiertoliittymän rahoittaa kaupunki, tehtäisiin se samaan aikaan uuden sillan kanssa.
Kylén arvioi, että Elystä riippuen sillan ja kiertoliittymän samanaikainen projekti olisi ajankohtainen vuosina 2021-2022, riippuen määrärahoista.
Silta- ja kiertoliittymähankkeiden aikana liikennöintiä alueella pyritään jatkamaan.
– Nyt laaditaan tiesuunnitelmaa. Kiertoliittymän suunnittelu on yhdistetty Paimiontien muutokseen ja se lähtee Elyn kautta Traficomiin hyväksyttävästi loppuvuodesta.
Kiertoliittymän kustannusarvio on Kylénin arvion mukaan noin 450 000 euroa.
– Summa on kiinni siitä, miten kaupunki ja kunta innostuu. Kiertoliittymään voi saada rahaa kulumaan paljonkin, mutta oletan, että se olisi yksinkertainen.
Mahdollisesta monumentista kiertoliittymän keskellä Kylén ei ota kantaa.
– Minulle riittää, että alueen liikenneolosuhteet tulisivat kuntoon.
Paimioon on suunnitteilla myös toinen kiertoliittymä Kaaritien ja Alvar Aallon tien risteykseen.
– Tähän liittymään on suunnitteilla Aaltomaista aiheitta, muttei sekään mikään valtava monumentti ole. Monumentin toteutus on toki määrärahakysymys.
On jopa mahdollista, että kiertoliittymä nähdään Alvar Aallon tien ja Kaaritien risteyksessä jo ennen Paimiontien kiertoliittymää.
– Jos Paimiontien kiertoliittymä viivästyy, voi olla että Kaaritien liittymä menee sen edelle. Nämä ovat kuitenkin omia arvailujani ja loppukädessä valtuusto päättää talousarviosta ja silloin rahat vasta varmistuvat.