Aikuisten Olohuone ry:n järjestämistä yhteislaulutilaisuuksista on kehkeytynyt paikallinen versio television Allsång på Skansen -ohjelmasta ja sen iloisista yhteislauluista. Paimiolainen ”Allsång” on Iskun talon pihalla joka torstai-ilta kello 18.
Aikuisten Olohuoneen aktiivi Irmelin Isokoski kertoo, että tämä on kolmas vuosi, kun kokoonnutaan iloiseen kesäillan lauluhetkeen. Viime kesänä niihin osallistui yhteensä noin 1000 henkilöä.
Kuluvalla viikolla torstaina on Pelmu eli Paimion Elävän musiikin Wiihdeorkesteri-ryhmä johtamassa laulua. Tämä jälkeen on vielä kolme iltaa, ja koko musiikki-ilottelu päättyy suuren Kuutamokeikka-konserttiin Museonmäellä 22.8. kello 19. Soittamassa on 21 miestä, lisäksi on kaksi solistia.
Kaikki paimiolaiset ovat tervetulleita lauluiltoihin. Mukana on ollut osallistujia myös muista kunnista.