Paimion luoteisosassa sijaitsee caravanalue Leporanta, jota ylläpitää SF-Caravan Liedon seutu ry.Yhdistys viettää ensi vuonna juhlavuotta, sillä sen perustamisesta tulee täyteen pyöreät neljäkymmentä vuotta.
– Meillä on vuosittain iso kokoontuminen syyskuussa, jota kutsutaan Valojuhlaksi. Ehkä yhdistämme juhlat ensi vuonna jotenkin, yhdistyksen puheenjohtaja Kuosmanen paljasti.
Leporannan leirintäalueella käy kesäisin noin kolmekymmentä vierailijaa päivittäin. Suurin osa matkailijoista tulee Etelä- ja Länsi-Suomesta. Leporanta on kesäisin auki joka päivä ja talvella sopimuksen mukaan. Paikkaa pyöritetään pääsääntöisesti omatoimisesti.
Alkutaipaleilla yhdistys pyrki saamaan Liedon kunnan omistamaa Järvelän aluetta caravanalueeksi, mutta kunta hylkäsi ajatuksen. Sopiva paikka löytyi vihdoin vuonna 1982 Paimion rajojen sisäpuolelta vanhalta soranottoalueelta. Vähitellen aluetta on laajennettu ja muokattu, jonka seurauksena Leporantaan on saatu toimiva matkailualue puhdasvetisen lammen ympärille.
Kuosmanen kertoo, että Leporantaa pyritään kehittämään koko ajan lisää. Se valittiin myös vuoden 2012 caravanalueeksi.
