Vihdat kainaloon ja saunomaan – Yleiset saunat kuumenevat myös Paimiossa, Sauvossa ja Kaarinassa

0
Caravanalue Leporannan ulkosaunassa myös avoimet ovet valtakunnallisena saunapäivänä.
Tulevana lauantaina 27. heinäkuuta vietellään valtakunnallista saunapäivää. Ylen kesän 2019 Saunapäivä -kampanjan tavoitteena on juhlistaa suomalaista saunomiskulttuuria, sekä saada yhden päivän aikana kaikki mahdolliset saunat Suomessa auki ja suomalaiset yhdessä saunomaan. Mukaan on jo ilmoittautunut satoja saunoja Hangosta Nuorgamiin
Sauvossa sijaitseva Elämys Ämmi on myös mukana saunapäivässä. Perinteisen saunan sijaan Ämmi lämmittää uunituoretta savusaunaa saunamaahista. Sen rakentaminen aloitettiin jo viime syksynä. Vielä viime viikolla saunan rakentaja Timo Sippo arveli, että valtakunnallista saunapäivää ei ehkä päästäkään viettämään uudessa savusaunassa.
– Sauna on vieläkin erittäin kesken, mutta kovasti tässä töitä tehdään. Luvata voi, että saunaan pääsee kuitenkin jo lauantaina, hän kertoi.
Ämmin lisäksi Paimion, Sauvon ja Kaarinan alueella Leporannan caravanalueen, Marjaniemen leiri- ja virkistysalueen, Harvaluodon ja Kommodorin rantahuvilan saunojen kiukaat lämpenevät saunapäivänä kaikille halukkaille.

Lue lisää 26.07.2019 lehdestä