Yli 110 urheilijaa koki lauantaina Paimion minitriathloniin riemun ja tuskan. Ankkalampi pärskyi ja kuohui, kun kisaajat säntäsivät noin 350 metrin uintiosuudelle. Uinnin jälkeen vuorossa oli 18 kilometrin pyöräily. Kisakokemus kruunattiin vielä 5 kilometrin juoksulla lammen lähistöllä. Mukana oli lähes 80 yksilökisaajaa, joista nopeimmat suorittivat koko matkan hieman vajaassa tunnissa.

Joukkuekisassa viestiä vietiin kolmen hengen tiimeissä, niin että ensimmäinen ui, toinen pyöräili ja kolmas juoksi. Joukkueita oli mukana 12.

Miesten sarjan voitti turkulainen Simo Ronkainen. Hän kukisti yhdellä sekunnilla loppukirikamppailussa Velo-Salon Tom Perttalan. Kolmas oli Auranmaan Seiväsmatkaajia edustava Ville Jussila.

Naisten sarjassa Velo-Salo otti kaksoisvoiton. Ykkönen oli Elina Österberg ja kakkonen Suvi Laaksonen. Österberg hallitsi kisaa alusta loppuun. Kolmas oli Irma Puttonen.

Joukkuekisassa voiton vei joukkue nimeltä Team Castia. Joukkueessa kisasivat Tuomas Hilakari, Niko Raikunen ja Markus Rantanen. Castia voitti myös kaksi vuotta sitten kisatun edellisen minimatkaisen triathlonin.

Kisan järjestivät Peimarin Latu ja Polku ja Paimion kaupunki neljättä kertaa.

 

Paimiolaiset Henna ja Jaakko Rinne osallistuivat minitriathlonin yksilökisaan. Kokemus oli hyvä ja maalissa pariskunta oli tyytyväinen. – Välillä meinasi iskeä epätoivo, kun lähdin kisaan ihan peruskuntoilijana. Uintiosuus meni hyvin, vaikka pelkäsin alkuruuhkaa. Tykkään uimisesta. Juoksuosuudella oli pakko kävellä välillä, kuvaili Henna Rinne.

 

Ankkalammen veden lämpötila oli kisapäivänä noin 18 astetta. Uintiosuudelta nousemassa naisten sarjan kakkonen Suvi Laaksonen (vas.), miesten sarjan kakkonen Tom Perttala, joukkuekisan ykkösen Team Castian Tuomas Hilakari ja BP Gym Teamin Mika Lappalainen sinisessä paidassa.
Maskulaisen Jari Koskisen triathlonharrastus alkoi vuonna 2016, kun hän innostui lähtemään ensimmäistä kertaa Paimion minitriathloniin. Sen jälkeen pyöräilyä harrastanut Koskinen alkoi treenata myös uintia ja juoksua. – Teen tätä omaksi ilokseni. Paimio oli tämän kesän kolmas kilpailu. Paimiossa minimatkoilla mennään alusta loppuun täysillä, tietysti kunnon mukaan, naurahti Koskinen.

Paimiolainen Markku Lähderinne juoksee pyörän vauhtiin. Pyöräosuus kulki Tarvasjoentien ja Inkeriäistentien kautta Kalevantielle ja Alvar Aallon tielle. Osuuden loppuvaihe poljettiin Vistan läpi.

Tulokset:

Miehet (lähti 42, Keskeytti 1, Hylätty 0)

1) Simo Ronkainen Turku 59:33, 2) Tom Perttala Velo Salo 59:34, 3) Ville Jussila Auranmaan Seiväsmatkaajat 1:00:46, 4) Kuutti Aura TuUL 1:01:45, 5) Tero Päärni Velo Salo 1:02:30, 6) Aleksi Salminen 1:06:41, 7) Ismo Salminen 1:06:46, 8) Petteri Jokinen Muurla/ PP-Auto Salo 1:10:27, 9) Miikka Hietarinta Piikkiö 1:10:33, 10) Petter Rönnlöf Turun Urheiluliitto Triathlon 1:10:45, 11) Esa Nikkanen KohVelo/Salo 1:11:57, 12) Janne Ahola Turun Multisport 1:12:49, 13) Tapio Katava Velo Salo 1:13:26, 14) Markku Lähderinne Paimio 1:13:48, 15) Taneli Peussa 10Bikes.fi 1:15:42, 16) Jaakko Rinne Paimio 1:15:44, 17) Tyko Hellsten Crossfit East Turku 1:16:45, 18) Jari Koskinen Pyörä-68 1:17:04, 19) Tuukka Rinne Lieto 1:17:06, 20) Mikko Kemppainen Helsinki 1:17:11, 21) Jesse Vahala Paimio 1:17:46, 22) Aku Jäske Paimio 1:18:40, 23) Ville Pirilä KaPa-65 tiimi 1:19:14, 24) Jaakko Pelkonen Crossfit East Turku 1:20:16, 25) Ville Kaarto HHCMB 1:20:31, 26) Pekka Rahkonen Paimio 1:20:46, 27) Jouni Valtatie Paimio 1:21:05, 28) Mikko Karilainen Masku 1:22:09, 29) Tatu Lund Paimio 1:22:20, 30) Antti Pirhonen Paimio 1:23:39, 31) Mikko Heikkilä Paimio 1:23:49, 32) Saku Helle Paimio 1:24:48, 33) Juha Seppä Tarvasjoki 1:25:49, 34) Juho Nykänen Paimio 1:27:49, 35) Oskari Törmä Sauvo 1:33:02, 36) Rami Haapakangas Turku 1:35:39, 37) Juuso Mäki Piispanristi 1:37:15, 38) Hannu Virta Paimio 1:38:28, 39) Hannu Tomukorpi Vanhalinna, Lieto 1:41:14, 40) Tomi Suomela Littoinen 1:53:28, 41) Sami Hyökki Lieto 1:59:47.

 

Naiset (lähti 34, Keskeytti 1, Hylätty 0)

1) Elina Österberg Velo Salo 1:10:52, 2) Suvi Laaksonen Velo-Salo 1:11:39, 3) Irma Puttonen Piikkiö 1:16:36, 4) Marjaana Rekikoski Rusko 1:18:25, 5) Sari Hörkkö Porvoo 1:18:49, 6) Veera Maunula Kaarina 1:18:53, 7) Sanni Portaala Marttila 1:18:54, 8) Anna Lähderinne Paimio 1:19:46, 9) Rita Sola Paimio 1:20:09, 10) Peppi Pentikäinen Crossfit East Turku 1:20:10, 11) Linda Salmela 1:22:59, 12) Sanna Pelkonen Crossfit East Turku 1:23:07, 13) Laura Heitto Marttila 1:23:17, 14) Hanna Ihamäki Paimio 1:23:31, 15) Tarja Kuosmanen Paimio 1:23:38, 16) Katja Partanen Kaarina 1:24:39, 17) Marja-Terttu Sinisalo Klaukkala 1:27:38, 18) Henna Rinne Paimio 1:27:57, 19) Linda Sjöberg TuUL / Kemiönsaari 1:29:20, 20) Annika Luomala Turku 1:30:31, 21) Mirva Sonck Lieto 1:30:58, 22) Mari Rastas Paimio 1:33:10, 23) Sofie Friberg Kimito 1:33:33, 24) Linda Langh Piikkiö 1:33:42, 25) Katja Nurminen Rusko 1:33:56, 26) Laura Langh Piikkiö 1:36:59, 27) Tuuli Sinisalo Piispanristi 1:37:15, 28) Annukka Jäske Paimio 1:38:50, 29) Mira Tanner 1:40:23, 30) Katja Luntamo Turku 1:43:14, 31) Katja Karro Paimio 1:43:47, 32) Kirsi Ryhtä Salo 1:47:44, 33) Sanna Suomela Littoinen 1:49:53.

 

Joukkueet (lähti 12, Keskeytti 0, Hylätty 0)

1) Team Castia 59:47, 2) Mainiot mailerit / tri, Kaarina 1:02:13, 3) KaPa-65 1:07:34, 4) Team Rynkeby – God Morgon Turku/Paimio/Raisio 1:08:31, 5) BP Gym Team Bradleys Point, Turku/ Paimio 1:14:12, 6) Asema Auranmaan Seiväsmatkaajat, Lieto/Paimio/Turku 1:15:29, 7) Ikäkäkö? Paimio 1:16:45, 8) Crossfit Kaarina 1:19:15, 9) Stormälö IFK, Stormälön herttuakunta 1:23:14, 10) Pikkasen pöntöt mammat 1:27:50, 11) Leppäkertunpuolikkaat, Paimio 1:29:34, 12) Mielikintie Paimio / Naapuristo 1:48:59.

 

Minitriathlonin uintiosuus oli Ankkalampi lähes päästä päähän, eli noin 350 metriä.