Kelpo viljasato kuivuudesta huolimatta

0
Jarno Tuominen aloitteli kauran puintia Taatilantiella sijaitsevalla pellollaan.

Viime aikojen epävakaisiksi muuttuneet säät ovat hidastaneet puintien etenemistä. Leimallista elokuulle ovatkin olleet paikalliset kuurot. Eniten sateita on saatu etelärannikolla ja maan länsiosissa. Paikoitellen sateet ovat lakoonnuttaneet viljakasvustoja.

– Parit viljelykset menivät tämän takia osittain nurin. Vilja on tänä kesänä ollut myös tavallista lyhyempää, paimiolainen maanviljelijä Jarno Tuominen kertoo ja silmäilee kaurapeltoaan, jolla on puintityö kesken.

Hänen mukaansa tänä vuonna viljakasveissa on havaittavissa jälkivesontaa. Esimerkiksi pellosta löytyvän kypsän kauran joukossa kasvaa vielä täysin vihreää kasvustoa.

– Se tulee vaikuttamaan elintarviketeollisuuteen kelpaavan viljan laatuun. Sateet toisaalta tasoittivat jälkivesontaa. Sen syy kuitenkin on peräisin kesän kuivuudesta. Pitkään jatkuneen kuivuuden aikana kasvi menee ikään kuin lepotilaan ja pyrkii tekemään uutta kasvua, Tuominen selvittää.

Kaikesta huolimatta mies on hyvällä mielellä satonäkymistä.

– Ihan hyvältä sato näyttää, olen positiiviseen päin yllättynyt.

Viimeisten ruislohkojen puinnit ovat käynnissä ja syysvehnän puinnit ovat puolestaan pisimmällä Varsinais-Suomessa. Ruis- ja syysvehnäsato arvioidaankin hyväksi tai vähintään tyydyttäväksi lähes koko maassa niin määrältään kuin laadultaankin.

– Sadot ovat olleet huippulaatuisia ja etenkin ruista saadaan parin vuoden tarpeeseen. Hinnat tulevat varmasti alas, Jarno Tuominen toteaa.

Kevätviljojen puinteja on vasta aloiteltu. Niistä ohran puinnit ovat edenneet pisimmälle.

Kaurasta on puitu Varsinais-Suomessa vasta 3-10 prosenttia. Omien kaurapeltojensa puinnit Jarno Tuominen aloitti tiistaina.

– Syysviljojen puinnit ovat jo pitkällä, mutta tiistaina ja keskiviikkona alkoi huomaamaan, että viljelijät puivat kevätviljojaan.

Kevätviljojen satonäkymät ovat hyvin vaihtelevat kylvöjen onnistumisesta ja sateiden paikallisuudesta johtuen. Keskikesän kuivuus kutisti satonäkymät hyvistä keskinkertaisiksi tai hieman keskinkertaista heikommiksi. Kevätviljojen sadon laatu arvioidaan olevan useimmilla alueilla tyydyttäviä.

– Puintityöt tulevat jatkumaan neljästä kuuteen viikkoon. Itse kylven jaksotetusti, koska yritän tasata syksyn sesonkihuippua.

Kevätrypsin ja -rapsin puinteja ei ole vielä päästy aloittamaan. Puintien arvioidaan alkavan kahden tai kolmen viikon kuluessa. Pro Agria arvioi sadon huonoksi tai välttäväksi. Tuholaiset ja kuivuus ovat aiheuttaneet öljykasveille suurimmat satotappiot.

Samoin välttävä sato koko maassa arvioidaan härkäpavulle. Kuivuus pysäytti sen kasvun, minkä takia satomenetykset ovat merkittäviä.

Pitkään jatkuneen kuivuuden vuoksi nurmien kasvu on ollut heikkoa. Viime päivien sateet ovatkin olleet tervetulleita kasvua edistämään, jotta säilörehunurmista saataisiin korjattua kolmas sato.

– Ensimmäinen rehusato oli laadultaan ja määrältään hyvä. Se korjattiin juhannuksen molemmin puolin. Tämän jälkeen kuiva kausi jätti toisen sadon matalaksi ja mitättömäksi, Tuominen selvittää.

Huonoimmaksi säilörehusato on jäämässä Varsinais-Suomessa, jossa säilörehun kokonaissadon arvioidaan jäävän noin puoleen keskimääräisestä ja sadon arvioidaan riittävän vain välttävästi sisäruokintakaudella.