
Paimion Hakan laitapuolustaja Juuso Jaakkola lupasi ennen ottelua, että vihreäpaitainen vierasjoukkue pyrkisi horjuttamaan Kolmosen sarjakärkeä Peimari Unitedia pitämällä palloa ja määrittämällä siten pelin rytmin. PaiHa lunastikin lupauksen ja oli lauantain paikallisottelussa ensimmäisen vartin ajan selvästi kotijoukkuetta enemmän pallossa.
Vierailijoiden hyvä alku keräsi tunnustusta myös Peimarin päävalmentaja Tiago Santosilta.
– Ensimmäisellä puoliajalla PaiHa oli yksinkertaisesti meitä parempi joukkue. Hieman ennen taukoa saimme edes jonkinlaisen otteen pelistä, hän mietti.
Vaikka PaiHa pitikin palloa Peimaria hanakammin, ei ensimmäisen 45 minuutin aikana selviä maalipaikkoja kirjattu kummallekaan joukkueelle yhtä enempää. PaiHan brasilialaiskärki Felipe Ribeiro pääsi kertaalleen nokikkain Peimari-vahti Gerson Liman kanssa, ja puolestaan toisessa päässä kenttää Samuli Vihervirta puski viidestä metristä selvästi yli Martti Vanhatalon vartioiman PaiHa-maalin.
”Meillä oli hyvä paikallisottelu käynnissä”
Toista puoliaikaa ei ehditty pelata kuin kolme minuuttia, ennen kuin PaiHan kenttäpäädyssä tapahtui. Peimarin Ali Al-Take kaadettiin rangaistusalueella tilanteessa, jossa pallo oli ehtinyt jo livahtaa ohi varsinaisen tapahtumapaikan. Erotuomari Pouria Notash näki tilanteessa kuitenkin rangaistuspotkun arvoisen rikkeen, ja niin pallo vietiin pilkulle.
Al-Take tuikkasi pallon varmasti yläriman alle, ja seuraava puhutututtanut tilanne seurasi vain viittä minuuttia myöhemmin: tällä kertaa puoliajalla kentälle vaihdettu ja Peimari-paidassa debytoinut Joao Vivas kaadettiin boksin sisällä, ja Notash vei pallon jälleen 11 metriin. Tällä kertaa yläriman alle pallon sijoitti Daniel Coutinho.
– Meillä oli kummankin joukkueen mielestä hyvä paikallisottelu käynnissä, joka meni piloille heti toisen puoliajan alussa kahden todella helpon rangaistuspotkuvihellyksen jälkeen. Ei tuollaisissa peleissä voi viheltää rankkareita noin heppoisin perustein. Siinä oli kaksi hyvää pelaavaa joukkuetta vastakkain siihen asti, PaiHan päävalmentaja Rodrigo harmitteli.
Kahta rangaistuspotkumaalia seurasi 58 peliminuutilla pelin ainoa pelitilannemaali, kun Vivas nappasi irtopallon itselleen 25 metrissä, otti muutaman askeleen kohti maalia ja pamautti laakapallon suoraan takanurkkaan. Kotijoukkue oli näin vartissa karannut jo 3-0-johtoon.
Kolmas rankkari paketoi ottelun
Ottelun kolmatta keskustelua herättänyttä rangaistuspotkua ei saatu myöskään odottaa pitkään. 65 peliminuutin kohdalla PaiHan Ribeiro kaadettiin rangaistusalueen rajamailla, ja pallo vietiin jälleen pilkulle.
– Jopa PaiHan apuvalmentaja ihmetteli tuomiota, sillä rike tapahtui boksin ulkopuolella. No, tuomari päätti siinä tilanteessa niin kuin päätti. Joka tapauksessa toinen puoliaika oli meiltä jo reilusti ensimmäistä parempi, Santos pyöritteli.
3-1-tilanteen myötä ottelu rauhoittui, eikä varsinaisia huippupaikkoja syntynyt enää kummallekaan joukkueelle. Ottelun hahmoja olivat PaiHan parhaaksi valittu Valtteri Koski ja Peimarin 19-vuotias Vivas, joka otti heti paikkansa Peimarin keskikentältä.
PaiHan pelit jatkuvat jo torstaina kotiottelulla Salon Wilpasta vastaan, kun taas Peimari matkaa lauantaina Ahvenanmaalle Jomala IK:n vieraaksi.