Mitä ovat SunPaimio, Paimio InnovationHUB, Leijonien luola ja Paimion Kehitys Oy? Tästä kerrotaan kaupungintalolla 11.9. Samalla palkitaan elinvoiman rakentajia Paimio-avaimilla.

0

Paimiossa on vireyttä ja myös elinkeinoelämässä tapahtuu monenlaista positiivista liikehdintää, mutta yllättävän moni on tietämätön siitä mitä kaikkea onkaan meneillään.

– Paimiolaiset ovat ylpeitä Paimiosta, mutta se ei vaan oikein näy. Paimion hyvät asiat ja täältä löytyvä elinvoimaisuus ovat vähän kuin salaisuus, ei siitä juuri ulos hiiskuta, miettivät Paimion elinkeinojohtaja Mika Ingi ja Paimion Yrittäjien puheenjohtaja Salla Axelin.

He haluavat muuttaa tilannetta ja kannustaa paimiolaisia terveeseen kotiseutuylpeyteen. Kaupunki ei ole pelkkä organisaatio vaan ihmisten ja toiminnan kokonaisuus.

– Kaupunki olemme me- asennetta tässä nyt kaivataan. Hyvä viestiä pitää kertoa eteenpäin, että Paimio pysyy ja voimiintuu siinä joukossa, johon listataan koko seutukunnan kehittyvät alueet.

Kaupunki on viimeisten muutaman vuoden aikana panostanut elinkeinotyöhön ja Paimion mahdollisuuksien tarjontaan kehittämällä palvelujen tavoittavuutta ja näkyvyyttä esimerkiksi alkuvuodesta avatulla SunPaimio-sivustolla ( www.SunPaimio.fi). Sieltä löytyy myös tietoa Paimio InnovationHUBista, sekä sijoittajille kehitetystä Paimion Leijonien luola-tapahtumasta. Keväällä kaupunki ja yrittäjäyhdistys perustetivat yhteisen kehitysyhtiö Paimion Kehitys Oy:n, joka niinikään on aktivoitumassa markkinoimaan Paimion elinkeinotoimintaa ja paimiolaisia mahdollisuuksia, kuten mm. tonttitarjontaa.

Syyskuun 11. päivä järjestetään kaupungintalolla SunPaimio-ilta. Siellä esitellään ja markkinoidaan SunPaimio-sivustoa, paljastetaan tuoreet uudet markkinointivideot ja tuodaan esiin, miten toimii Paimion Kehitys Oy.

– Esille tulee myös paimiolaista yhdistystoimintaa, ja kaupunkilaisten haastateltavaksi paikalle tulee myös päättäjiä ja kaupungin virkamiehiä. Nyt on tilaisuus kokea, kohdata ja hyötyä, kertoo Axelin.

Paimiolaiset kutsutaan siis markkinoimaan kotikaupunkia kertomalla hyvää viestiä eteenpäin: miksi ja missä Paimio ja paimiolaiset ovat hyviä.

Tähän SunPaimio- iltaan Ingi ja Axelin ovat ideoineet myös täysin uuden palkitsemistavan, jolla halutaan nostaa esiin niitä asioita ja tekijöitä, jotka synnyttävät paikallista elinvoimaa.

– Tapahtumassa jaetaan ihka ensimmäiset Paimion Avain-tunnustukset kaupunkilaisille, jotka ovat mukana vireyttämässä kaupunkiamme ja toteuttamassa milloin mitäkin huimia tempauksia, muotoilee Salla Axelin.

 

PAIMIO AVAIN

  • Paimio Avaimen saajia voi ehdottaa perustelujen kera kuka tahansa elokuun loppuun asti.
  • Ehdota palkittavaksi toimintaa tai tekijää, kyseeseen voi tulla yhdistyksen, yrityksen, yrittäjän tai yksityishenkilön tekemä työ, joka tuo alueelle elinvoimaa tai edistää sitä.
  • Avaimenhaltijoista voi tehdä ehdotuksia oheisella lomakkeella
  • sähköpostilla osoitteeseen toimitus@kunnallislehti.fi / otsikoi viesti PAIMIO-avain
  • whatsapp-viestillä numeroon 050 4780686.
  • Palkittavat nimeää tuomaristo, johon kuuluu yrittäjien ja kaupungin edustajat.