PÄÄKIRJOITUS -Kesä jatkuu vielä pitkään

0

Postiluukku liikahti. Nappasin lehtiset lattialta ja sulloin koulujen alkamisesta muistuttavat ja reppuja sekä kyniä kauppaavat mainoslehtiset nopeasti paperinkeräykseen. Ei vielä, en halua siirtyä syksyyn!

Kesä jatkuu edelleen, vaikka yölämpötilat liikkuvatkin seitsemän asteen tuntumassa ja aamuisin ilmasta on haisteltavissa orastavaa syksyn hajua. Lämpötilat pinnistelevät elokuussa vielä 20 asteen paremmalla puolella ja toivoa on vielä tulevasta lämmön loppurutistuksesta ennen varsinaista kesän elonkorjuuta. Vaikka iltapäivälehdet povaavatkin hyisen kylmää loppukesää, oli ainoan positiivisen maininnan saanut kolkka Suomessa Turun seutu, joka näyttäytyy muuta maata lämpöisempänä paikkana.
Perinteisiä loppukesän merkkejä näkyy puutarhoissa. On aika kerätä talteen viinimarjat, vadelmat ja mustikat.

Veneily- ja mökkeilykausi on yhä parhaimmillaan ja venetsialaisiakin odotellaan vielä kuukauden päivät.

Tapahtumakalenteri ei myöskään ole vielä tyhjentynyt. Tulevana viikonloppuna vietetään Sauvossa perinteisiä Elopäiviä, joka on monelle yksi kesän ehdottomista perinteistä. Paimiossa nähdään puolestaan elokuun puolivälin paikkeilla kesän loppurutistus, kun jäähallin parkkipaikalla järjestetään ensimmäistä kertaa Wernerfest, jolla houkutellaan väkeä paikalle koko perheen voimin. Myös Kunnallislehden Nasevat-palstalla usein huutia saavat mopopojat on houkuteltu paikalle huikeilla freestyle motocross -tempuilla.
Uutta ja erikoista elokuun loppupuolelle tuo Paimion keskustaan vanhan lemmikkiliikkeen tiloihin avautuva sushibuffet, joka tuo Vistalle toivottua positiivista vilinää sekä uusia makuelämyksiä. Kyseinen ravintola taitaa olla ensimmäinen aasialaista ruokaa tarjoava ravintola Paimiossa.
Kuntien virkamiehet palaavat isommassa määrin ensi viikolla työpöytiensä ääreen ja alkavat suunnittelemaan kuntalaisille uusia aktiviteetteja syksyyn. Kirjasto avaa myös ovensa maanantaina ja tästä viikon kuluttua puolestaan uimahalli Solina. Myös kuntapäättäjät verryttelevät jäseniään ja hierovat aivonystyröitään alkavaan syksyyn ja keräävät voimia istuntoihinsa.
Annetaan mahdollisuus vielä kesälle ja nautitaan tästä hetkestä ennen kuin syysunelma vie meidät mukanaan.
Ina Virtanen