
PaiHa lähti pelaamaan salolaisia vastaan samalla taktiikalla kuin viikkoa aiemmin paikallisderbyssä. Vihreäpaidat onnistuivat nappaamaan pelin hallinnan heti ottelun alkuminuuteilla. Samaan aikaan Wilpas yritti pitkillä syötöillä rikkoa PaiHan puolustusta tuloksetta.
Pelin ensimmäisellä puolikkaalla Haka sai luotua muutamia lupaavia maalipaikkoja, mutta palloa ei hyvistä yrityksistä huolimatta saatu Wilppaan maalivahdin selän taakse. Juuri ennen taukoa PaiHa joutui käynnistämään vaihtoruletin. Ensimmäisen kerran Hakassa pelannut brasilialaispuolustaja Jose Arlindon tilalle vaihdettiin toinen debytantti, TPS:stä Hakaan siirtynyt, Anton Lindqvist. Kolme minuuttia myöhemmin oikeana laitalinkkinä pelannut Juuso Jaakkola joutui jättämään kentän ja tilalle tuli Leo Lehto. Murheet jatkuivat kun puolustuksessa pelannut Samuli Nurmio loukkaantui ja kentälle tuli Mazhar Khasrawi.
Haka joutui järjestämään kokonaan uudelleen rivinsä, mutta joukkue sisuuntui vaikeassa paikassa. Vielä ennen taukoa lisäajalla kotijoukkue onnistui siirtymään 1-0 johtoon kokeneen Jussi Luotosen osumalla.
Toisen puoliajan alussa PaiHa onnistui heti kasvattamaan johtoaan. Tarkan keskityksen maalin edustalle saanut Lindqvist kiitti uutta joukkuettaan ja puski pallon maaliin.
Kahden maalin johtoasemassa PaiHan ote herpaantui ja Wilpas pääsi niskan päälle. Salolaiset pääsivät luomaan maalipaikkoja, jotka kotijoukkueen maalilla pelannut Martti Vanhatalo torjui. Lopulta vieraiden hyvä vaihe kuitenkin palkittiin ja 2-1 kavennusmaali syntyi runsaan tunnin pelin jälkeen.
Puolustusta tukemaan laskettu Felipe Ribeiro lopetti kuitenkin pian Wilppaan pyristelyt kahdella maalillaan. Loppulukemat lisäajalla viimeisteli Felipen syötöstä Jare Roos.
PaiHa:lle kolme pistettä tulivat tarpeeseen ja taistelu sarjapaikasta jatkuu.
– Tuntui mahtavalta palata kentälle tauon jälkeen. Edustan Paihaa hyvällä mielellä ja yritän parhaani mukaan sopeutua heidän pelitapaansa, samalla pyrikien vahvistamaan joukkueen hyökkäystä omilla vahvuuksillani, ottelun parhaana pelaajana Hakalta palkittu Anton Lindqvist kommentoi.
– Penkiltä peli näytti aluksi hyvältä. Mielestäni meidän pitäisi pitää palloa enemmän joukkueella ja pelata nopeita maatapitkin syöttöjä sekä painopisteen vaihtoa puolelta toiselle nopeammin. Olin tyytyväinen meidän prässäämiseen sekä joukkueen yhtenäisyyteen, hän jatkaa.
Tulevana torstaina 22.8 kello 19.00 Haka saa Paimion Urheilupuistoon vieraita Turusta. Pari pykälää ylempänä sarjataulukossa majaileva Åbo IFK taistelee Hakan lailla sarjapaikasta Kolmosessa.