Nuorten Jukola mittaa seurojen nuorten vauhtia monipuolisesti, sillä seitsemän hengen joukkueessa on oltava vähintään kolme tyttöä ja eri osuudet on määrätty eri ikäisille suunnistajille. Paimion Rastin joukkueessa suunnistivat Eelis Axelin, Leo Haanpää, Selina Arola, Hugo Hannula, Jaana Haapala, Milja Väätäjä ja Topias Arola.
Edellisvuosien hyvät suoritukset antoivat joukkueelle hyvän lähtökohdan tavoitella kärkisijoituksia tälläkin kertaa. Toisaalta osuuksien ikärajoitukset muokkaavat joukkuetta joka vuosi jonkin verran uusiksi. Samalla pienet terveysmurheet toivat etukäteen kysymysmerkkejä joukkueen suorituskykyyn.
Paimiolaisten viesti lähti kuitenkin liikkeelle aika lailla käsikirjoituksen mukaisesti. Joukkueen alkupään suunnistajat tekivät varmoja suorituksia Impivaaran vauhdikkaissa maastoissa, joten aikaero kärkeen pysyi koko viestin ajan maltillisena.
Näin ollen viimeisillä osuuksilla joukkueen kaksi vanhinta suunnistajaa saivat hyvät asetelmat nostaa myös sijoitusta kohti kärkeä. Ensin Milja Väätäjä kiiruhti kuudennella osuudella 11 suunnistajan ohi vaihtaen sijalla 18. Ankkuriosuuden nopein suunnistaja Topias Arola jatkoi ohitusvaihteella nostaen joukkueen sijalle kahdeksan.
– Juoksu tuntui alussa tosi kevyeltä, joten lähdin liikkeelle aika kovalla vauhdilla. Yleisörastin jälkeen lopussa jalka alkoi jo vähän painaa, mutta pääsin kuitenkin vielä muutaman joukkueen ohi. Virheitä en oikeastaan tällä kertaa tehnyt, kertasi Arola suoritustaan, jossa ei jäänyt jossiteltavaa. Suurempi sijoitusten parantaminen ei olisi ollut oikeastaan mitenkään mahdollista.
Paimion Rastin kärkipään sijoitus suomalaisten ja myös ulkomaalaisten suurseurojen keskellä oli joukkueen valmennusjohdon Milka Reposen ja Satu Tahvosen mieleen, mutta myös seuran muut suunnistajat saivat valmentajat hyvälle tuulelle. 160 joukkueen kilpailussa kakkosjoukkue oli 73. ja kolmosjoukkue sijalla 108. Ykkösjoukkueen Hugo Hannulan lisäksi näissä kahdessa joukkueessa yhdeksän muuta suunnistajaa juoksivat elämänsä ensimmäisen Nuorten Jukolan.
Tuloksia (suunnistajan aika ja vaihtosijoitus):
1) Jämsän Retki-Veikot 1 2:40:43 2) Lynx 1 2:40:54 3) Espoon Suunta 1 2:40:59 8) Paimion Rasti 1 2:55:02 (Eelis Axelin 27:27/17, Leo Haanpää 28:42/16, Selina Arola 16:46/21, Hugo Hannula 16:57/30, Jaana Haapala 25:39/29, Milja Väätäjä 29:44/18, Topias Arola 29:47/8), 73) Paimion Rasti 2 3:41:09 (Pinja Leppäaho 37:04/95, Juuso Haapala 46:24/123, Sofia Fingerroos 20:08/120, Topi Virtanen 18:37/125, Vilma Wahlsten 29:17/104, Lina Buchberger 34:13/86, Klaus Haanpää 35:26/73), 108) Paimion Rasti 3 4:11:54 (Luka Hannula 45:24/135, Sampo Oksa 43:59/132, Mariella Saarinen 20:27/128, Aapeli Heikinmaa 20:33/125, Suvi Loukola 36:39/122, Jenna Lehtinen 40:24/117, Tuomo Haapala 44:28/108)