Paimion ensimmäinen aasialainen ravintola avaa pian ovensa

0
Keskustaan sijoittuva Ninja Sushi on ensimmäinen aasialainen ravintola Paimiossa.

Elokuussa Paimion keskustaan avautuu uusi aasialainen ravintola Ninja Sushi. Ketjun toinen ravintola sijaitsee Kaarinan keskustassa, joka avattiin jo viime vuoden puolella. Ravintola tarjoaa muun muassa korealaista, thaimaalaista ja kiinalaista ruokaa unohtamatta sushibuffetia.

Ravintolan omistaja Zhao Sen kertoo, että uusi ravintola sijoitettiin Paimioon, koska siellä ei ole ennestään aasialaista ravintolaa. Hän uskoo, että asiakkaita tulee olemaan mukavasti.

Uuden ravintolan on aikomus avata aikavälillä 15 – 20. elokuuta, ja se tulee olemaan auki tiistaista sunnuntaihin.

Zhao Sen uskoo, että ravintola valmistuu jo tämän kuun aikana.