Paimion kaupunginhallituksen viime keskiviikon kokouksen esityslistalla oli yhtenä asiakohtana Paimion Parantolan säätiöhanke ja Paimion kaupungin osallistuminen kyseisen säätiön perustamiseen.
Paimion kaupunginhallitus on jo aikaisemmin tutustunut Paimion parantolan tulevaisuutta koskevaan selvitystyöhön, jonka käynnistäjiä ovat olleet opetus- ja kulttuuriministeriö sekä ympäristöministeriö.
Selvitykseen perehdyttyään kaupunginhallitus päätti keskiviikkona esittää kaupunginvaltuustolle, että Paimion kaupunki osallistuu Paimion Parantolan säätiön perustamiseen. Samalla kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että Paimion kaupungin peruspääomaksi säätiössä hyväksytään 30.000 euroa.
Hallituksen ehdotukseen sisältyy, että kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupunginhallituksen investointimenoihin 30.000 euron suuruisen talousarviomuutoksen säätiön peruspääoman maksamiseksi.
Erääksi keskeiseksi reunaehdoksi säätiön perustamisessa on määritelty, että Paimion kaupunki ja Alvar Aalto säätiö luovuttavat kumpikin säätiön peruspääomaksi 30.000-50.000 euroa.
Alvar Aalto -säätiön käsittelee Paimion Parantola -säätiö -hanketta ensi viikon tiistain kokouksessaan.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri asetti Paimion sairaalan julkiseen myyntiin kesällä 2018. Monet eri yhteisöt ja yksityiset henkilöt reagoivat myyntiaikeisiin julkisilla kirjoituksilla tiedotusvälineissä.
Sairaanhoitopiirille luovutettiin viime helmikuun alussa noin 2000 henkilön allekirjoittama kansalaisvetoomus Paimion parantola-säätiön perustamiseksi.