Suomen Partiolaiset on myöntänyt piikkiöläiselle Henna Koskimäelle sankarimerkin. Se luovutettiin viime sunnuntaina Piikkiön Tammipartion kesäteatterin ensi-illan yhteydessä.
Sankarimerkki on Suomen Partiolaisten ansiomerkkijärjestelmän korkein merkki. Se myönnetään henkilölle, joka on osoittanut poikkeuksellista rohkeutta henkeä uhkaavassa tilanteessa.
Piikkiön Tammipartio -lippukunnassa toimiva 35-vuotias Koskimäki pelasti pienen lapsen hukkumiselta viime vuoden kesäkuussa.
Päättäväisesti mutta rauhallisesti
Henna Koskimäki oli viettämässä juhannusta vuonna 2018, kun tuttavaperheen noin puolitoistavuotiaan tyttölapsen huomattiin kelluvan kasvot alaspäin rantavedessä. Lapsen isän pelastettua lapsen rantaan otti Koskimäki tilanteen haltuunsa ja ryhtyi välittömästi elvyttämään lasta.
Henna aloitti puhallus- ja paineluelvytyksen. Muutaman elvytyssyklin jälkeen lapsi alkoi hengittää ja itkeä. Koskimäki piti lasta sylissään, kunnes ensihoito saapui paikalle. Ensihoidon tullessa lapsi kykeni jo liikuttamaan raajojaan.
Hennan toiminta tilanteessa oli päättäväistä, rauhallista ja osaavaa. Lapsen tullessa tajuihinsa Henna huolehti lapsen rauhallisuudesta ja poisti häneltä märät vaatteet.
Lapsi vietiin sairaalaan, josta hän pääsi myöhemmin kotiin toipumaan.
”Elvytys tuli selkärangasta”
Sankarimerkin luovutti Suomen Partiolaisten varapuheenjohtaja Lasse Roiha.
– Hennan osaava ja päättäväinen toiminta kertoo tärkeiden oppien omaksumisesta vuosien partiokoulutuksen aikana, Roiha totesi.
– Partiolaisen taidot oli hiottu huippuunsa ja ne joutuivat käyttöön äkkiarvaamatta, mutta menestyksekkäästi. Kiitoksena siitä eräällä perheellä on nyt kolmevuotias tytär, jolla on koko elämä edessään.
Henna arvelee itsekin, että partiotausta ja partiossa saatu ensiapuopetus sai hänet toimimaan onnettomuuspaikalla oikein.
– Elvytys tuli selkärangasta. Kun on 15-vuotiaasta lähtien saanut ensiapuopetusta partiossa, ja on harjoiteltu tositilanteita yhdessä, niin ei edes ehtinyt miettiä, mitä pitäisi tehdä. Aloin vaan toimimaan ja elvyttämään ulkomuistista, muistelee Koskimäki dramaattisen äkkikäänteen saanutta juhannusta.
Sankarimitali numero 66
Lapsen hengen pelastamisesta Koskimäelle luovutettiin Suomen Partiolaisten sankarimitali numero 66. Sankarimerkki voidaan myöntää suurta uhrautuvaisuutta osoittavasta teosta, jonka aikana joko partiolainen tai autettava on ollut ilmeisessä hengenvaarassa.
– Sankarimerkin kantaminen on viesti. Ihmishengen ollessa uhattuna ei ole sijaa välinpitämättömyydelle, epäröinnille tai oman edun suojelemiselle.
Tilaisuuden lopussa Koskimäen pelastama lapsi kävi antamassa pelastajalleen pienen sievän kukkakimpun.