Piikkiön VPK nimettiin Vuoden 2019 sopimuspalokunnaksi

0
SSPL:N puheenjohtaja Antti Rantakangas onnitteli vireää vpk-väkeä ja ojensi heille liton stipendin ja kunniakirjan.

Piikkiön VPK juhlii tänään 130 vuotispäiväänsä. Juhlan tekee erityiseksi se, että Suomen Sopimuspalokuntien liitto nimesi Kaarinassa toimivan vapaapalokunnan Vuoden 2019 sopimuspalokunnaksi. Varsinais-Suomen Pelastuslaitoksen sopimuspalokuntana toimiva Piikkiön VPK sai vastaanottaa tunnustuksen SSPL:n puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Rantakankaalta.

Päivän juhlaan valmistaumassa ollut vpk-väki ei ennalta laajemmin tiennyt valinnasta, ja se näkyi selkeästi siinä , miten yllättynyttä ja myös liikuttuneita he olivat palkintoa vastaanottaessaan.

Vuoden sopimuspalokunnan valinnalla liitto haluaa korostaa sitä, miten tärkeää vapaaehtoinen palokuntatyö on eri puolilla maata. Niillä on iso merkitys toimivalle, lähtövarmalle ja koko ajan kehittyvälle pelastustoiminnalle. Palkintoperusteluissa mainittiin erikseen vahva jäsenistö, keskimääräistä suurempi hälytyksiin osallistuvien joukko, tasokas, aktiivinen ja monipuolinen toiminta. Piikkiön VPK on seudullisesti aktiivi ja osallistuu pelastusalan kehittämiseen niin Kaarinassa kuin koko pelastuslaitoksen alueella. Monista sen jäsenistä on vuosien varrella tullut alan ammattilaisia.

Piikkiön VPK:n saamaa tunnustuspalkintoa on SSPL jakanut vuodesta 2003 asti. Maassamme toimii 709 sopimuspalokuntaa ja niissä toimii noin 15 000 henkeä.