Poliisi turvaa koulujen aloitusta viikoilla 32 – 33 riippuen koulujen alkamisajankohdasta sekä valvoo tehostetusti ajonopeuksia 12 – 18.8.2019 erityisesti koulujen läheisyydessä Euroopan laajuisen valvontateeman mukaisesti.
Poliisi suosittelee, että aikuinen kävelisi koulutien läpi yhdessä lapsen kanssa ennen koulujen alkua.
– Näin lapselle hahmottuu selkeämpi kuva koulumatkasta ja mahdollisista vaaran paikoista, Poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta kertoo.
Kallio lisää, että lasta kannattaa muistuttaa esimerkiksi siitä, että aina ennen suojatielle astumista pitää vielä varmistua tien ylityksen olevan turvallinen myös valo-ohjatuissa risteyksissä.
Valvonta kohdistuu myös kännyköihin ja kevyen liikenteen väylään
Nopeusvalvonnan lisäksi valvonnan painopiste on kuljettajien kännyköiden ja turvalaitteiden käytössä sekä suojatiesääntöjen noudattamisessa.
Poliisi valvoo koulujen alkaessa tehostetusti myös jalkakäytävällä ajavia polkupyöriä ja mm. sähköpotkulautoja.
– Vain alle 12-vuotiaat saavat ajaa lain mukaan polkupyörällä jalkakäytävällä. Tätä vanhempien tulee käyttää pyörätietä tai ajorataa. Tämän monet aikuiset pyöräilijät tuntuvat unohtaneen, Kallio muistuttaa.
Kevyeksi sähköajoneuvoksi luokiteltavaa sähköpotkulautaa (maksiminopeus 25 km/h) kuljetetaan polkupyörille tarkoitetuilla väylillä tai kaistoilla. Jos erillistä väylää tai kaistaa ei ole, sähköpotkulaudalla liikutaan tien oikeassa reunassa.
Poliisi muistuttaa myös, että pyöräilijöiden kannattaa oman turvallisuutensa vuoksi aina käyttää pyöräilykypärää.
– Valitettavan paljon näkee liikkeellä lapsiperheitä, joiden lapsilla on kypärät, mutta vanhemmilla ei. Monet vanhemmat myös puhuvat kännykkään autolla tai pyörällä ajaessaan. Lapsille tulisi näyttää hyvää ja turvallista esimerkkiä jo pienestä pitäen, Kallio muistuttaa.