Sauvon seurakuntatalolla avajaisjuhla

0

Seurakuntaliitoksen myötä Sauvo-Karunan seurakunta sai uusitut työhuoneet Sauvon seurakuntatalolla ja viettää tilojen avajaisjuhlaa torstaina 29. elokuuta.

Kanttori Eeva Moilasen mukaan seurakunna virasto siirtyi keväällä kirkon vieressä olevasta kerrostalosta seurakuntataloon.

– Nyt virasto palvelee seurakuntalaisia aina tiistaisin ja perjantaisin seurakuntatalon yhteydessä. Viraston lisäksi rakennuksessa ovat diakonin, seurakuntamestarin ja lastenohjaajan työtilat. Kanttorin työtila siirtyi Pappilaan, hän kertoo.

Moilasen mukaan juhlien ydinajatus on näyttää, että seurakuntatalon toiminta jatkuu normaalisti Paimion seurakuntana.

– Muutosvaiheessa ihmisten suuri huoli nimen vaihtumisen lisäksi oli, että Sauvo-Karunan kirkkoalueen toiminta loppuisi. Olen nyt iloinen siitä, että seurakuntatalolla on toimintaa lähes joka päivä, ja työntekijöillä on asianmukaiset tilat.

Kaikille avoimessa avajaisjuhlassa on ohjelmaa sisällä ja ulkona. Paimion seurakunnan kaikki työalat esittäytyvät tilaisuudessa. Luvassa on pieni hartaus, jossa seurakuntatalo siunataan uuteen käyttöön. Juhla alkaa kello 17 ilmaisella keittolounaalla, jonka tarjoilevat Sauvo-Karunan vastuuryhmän jäsenet. Pihalla on pomppulinna ja puuhaa lapsille, sekä partiolippukunta Hakkisten puuharata. Sisätiloissa on oma ohjelmansa sekä kahvitarjoilu.