Viljavarastot ovat pienentyneet

0

Luonnonvarakeskuksen tuoreen tilaston mukaan teollisuuden ja kaupan varastoissa oli kesäkuun lopussa yhteensä runsaat 400 miljoonaa kiloa kotimaista ja ulkomaista viljaa. Määrä on yhdeksän prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten ja pienin sitten vuoden 2012. Eniten varastoissa oli ohraa, 141 miljoonaa kiloa. Kauraa oli varastoissa 115 miljoonaa kiloa, vehnää 99 miljoonaa kiloa ja ruista 54 miljoonaa kiloa. Maatiloilta myyntiin vähemmän vehnää, josta suurin pudotus oli rehuvehnässä

Kotimainen viljaa käyttävä teollisuus ja viljan välittäjät ostivat satovuoden 2018-2019 aikana suoraan maatiloilta yhteensä 1,6 miljardia kiloa viljaa. Määrä oli runsaat 0,2 miljardia kiloa pienempi kuin edellisenä satovuonna. Tähän vaikuttanee vuoden 2018 pieni viljasato, 2,7 miljardia kiloa. Eniten huono kesä vaikutti vehnä- ja ruissatoihin.

Keväällä 2019 hinnat lähtivät taas lievään laskuun. Kesäkuussa leipävehnän keskimääräinen perushinta oli 194 euroa tonnilta ja rehuohran 170 euroa tonnilta. Leipävehnän hinta on 14 prosenttia ja rehuohran 15 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Kotimainen teollisuus käytti satovuoden aikana sekä kotimaista että ulkomailta tuotua viljaa yhteensä runsaat 1,3 miljardia kiloa. Määrä on 59 miljoonaa kiloa edellistä satovuotta vähemmän.

Viljan osto- eli kauppaantulotiedot kerätään neljännesvuosittain Suomen kaikilta yrityksiltä, jotka ostavat viljaa tai rypsiä ja rapsia suoraan maatiloilta.