Paimion Herkuttelevat herrat: Gourmet-ruokaa, hurttia herjaa ja suurta ystävyyttä

0
Mika Mäntylä (vas.) ja Timo Malaska valmistelevat tarjoilua. Miesten mukaan Herkuttelevat herrat -ryhmässä on tehty vuosien varrella ruokia, jotka lähestyvät gourmet-tasoa. Ryhmä kokkaa paljon perinteisiä, suomalaisia makuja.

Herkuttelevat herrat -ryhmä on toiminut jo 50 vuotta Paimiossa. Vuonna 1969 paikallisen kaupan ruokakurssista syntynyt ryhmä jatkaa toimintaansa vuosikymmenestä toiseen tutulla kaavalla: miehet laittavat yhdessä ruokaa ja nauttivat hyvästä seurasta, hurttia huumoria viljellen.

LOHESTA ON poistettu ruodot ja piikit ja fileet jötköttävät tuhdissa suolaliemessä. Lohifileiden päälle tuleva kuorrute yrteistä ja parmesaanista on sekoitettu valmiiksi ja odottaa, että on aika paistaa fileet uunissa.

– Kello 19:30 on aika tarjoilla kala. Muistetaan, että kala on sisältä kypsää 49-asteisena, tiivistää Timo Malaska ja miettii vielä kellonaikaa, milloin kala kannattaa laittaa uuniin.

Malaska on yksi Herkuttelevista herroista, paimiolaisesta 13 hengen miesporukasta, joka kokoontuu kerran kuukaudessa tekemään ruokaa yhdessä. Erityisen ryhmästä tekee se, että se on kokoontunut jo 50 vuoden ajan.

Vuosikymmenestä toiseen ruoka on yhdistänyt miehiä ja pitänyt ryhmän aktiivisena. Vistan koulun kotitalousluokassa kokoontuva ryhmä on laajalti tunnettu, ja sen jäseneksi jopa jonotetaan.

Jukka Lahtinen (vas.) Timo Malaska, Henrik Suomi ja Tomi Meller valmistelevat kala-annokset pääruuaksi. Herkuttelevat herrat valmistavat ruuat valkoisissa kokkitakeissa, joiden rinnassa on oma nimi. Tyyliin kuuluvat myös ryhmän omat käädyt.

 

Henrik Suomi tarkkailee lohen kypsymistä ja Timo Malaska täyttää tiskikonetta.

Ryhmän koko on tasan 13, eikä ylimääräisiä oteta. Uusia valitaan sitä mukaa, kun joku vanhemmista lopettaa.

– Loppujen lopuksi kyse ei ole ruuanlaitosta vaan yhdessäolosta. Tässä ryhmässä on niin helkkarin hauskaa, kertoo Kai Lähdesmäki.

Hän on ollut mukana vuodesta 1974 lähtien, mutta haluaa nyt eläkeikäisenä ja Kauniaisissa asuvana vetäytyä pois. Samaan on päätynyt myös Martti Helenius.

– Ei ole henki taantunut, se on vaan parantunut, sanoo Lähdesmäki.

Pitkään porukassa on viihtynyt myös Jukka Lahtinen, hän liittyi mukaan vuonna 1992. Lahtinen toimi 20 vuotta ryhmän puheenjohtajana.

Ryhmän perustajana ja toiminnan sydämenä oli pitkään paimiolainen Harri Alt. Altin poismenon jälkeen perheen toista sukupolvea herroissa edustavat Altin tyttärien miehet, Mika Marttila ja Henrik Suomi.

Henrik Suomi (vas.), Timo Malaska ja Timo Vesalainen odottavat alkumaljan nostoa. Limoncello-boolia maustavat limetin, sitruunan ja appelsiinin viipaleet.

SYYSKUISEN perjantai-illan menuun on suunnitellut Mika Mäntylä. Teemana on mereneläviä ja häivähdys sitruunaa.

Mäntylä on suunnitellut ja koonnut reseptit, hankkinut raaka-aineet ja jakaa työtehtävät illan aluksi. Kotona perhe on koemaistanut ruuat.

Alkuruokana on kermainen keitto savustetuista simpukoista. Sen seurana tarjoillaan patonkia ja chileläistä valkoviiniä.

Mäntylän ruokajuomat on mietitty erityisellä tarkkuudella, sillä hänen vaimonsa työskentelee viinien parissa.

Pääruuaksi herrat valmistavat kuorrutettua lohta ja sitruunarisottoa.

Jälkiruokana on paahdettu hedelmäsalaatti hasselpähkinärouheella. Sen kanssa tarjoillaan kahvia ja konjakkia.

Mäntylä nostaa pöytään konjakkipullon, joka on syntymäpäivälahja muulta ryhmältä.

– En ole saanut sitä kotona nautittua kuin pienen siivun. Eiköhän se täällä kulu, Mäntylä veistelee.

Konjakki on ryhmälle tärkeä juoma. Sääntöihin nimittäin kuuluu, että tapaamisiin ei saa tulla suoraan töistä kravatti kaulassa. Jos näin tekee, korvaukseksi on tuotava konjakkipullo.

– Sehän johti siihen, että tapaamisiin tultiin tarkoituksella kravatti kaulassa ja konjakkipullo jo valmiiksi mukana, naurahtaa Lähdesmäki.

Herkuttelevien herrojen syyskuisen tapaamisen pääruokana oli parmesaanilla ja yrteillä kuorrutettu lohi, jonka seurana tarjottiin sitruunalla maustettua risottoa.

MÄNTYLÄ TULI ryhmään vuonna 2015. Silloin tapaamisessa tehtiin ja syötiin majavaa.

– Muistan, että se ei ollut lihana mitenkään ihmeellistä. Ohutta ja sitkeää, melko rasvaista, kuvailee Mäntylä.

Ryhmän jäsenenä oli pitkään Heikki Uotila, tunnettu riistapäällikkö. Uotilan myötä ryhmä sai paljon riistaa kokkausiltoihin.

– Kyllähän se niin on, että täytyy tuntea metsästäjä, että saa riistaa, vahvistaa Mäntylä.

Ryhmän riistamies on nyt Matti Mäkelä. Liha-alan ammattilainen on tehnyt kokki Jaakko Kolmosen kanssa myös riistakirjan. Kirjan myötä Mäkelä vieraili Itä-Suomessa Riistantutkimuslaitoksella ja yhtäkkiä hän oli nylkemässä karhua, ensimmäistä kertaa elämässään.

– Karhun nylkeminen on tarkkaa puuhaa ja se kestää tuntikausia. Karhulle jätetään kynnet ja korvat.

– En ollut sitä koskaan ennen tehnyt, mutta periaatteessa nylkeminen on samanlaista, oli kyse sitten jäniksestä tai hirvestä. Eläimillä on samanlaiset paistit ja lihat, vaikka koko tietysti vaihtelee, kuvailee Mäkelä.

Mäkelän isäntävuorolla toukokuussa ryhmä testasi hirvimakia.

Tomi Meller kantaa pääruoka-annoksia pöytään. Koskelainen Meller on ryhmän uusimpia jäseniä. Hän kertoo oppineensa ruuanlaiton Timo Malaskan kanssa tekemillään Lapin-reissuilla. – Olen innostunut oppimaan lisää. Perhe tykkää, kun kokkaan viikonloppuisin.

HERKUTTELEVAT HERRAT on ryhmä täynnä tarinoita, sillä jokainen jäsen tuo mukanaan oman persoonansa. Lähdesmäki toi kerran omalla isäntävuorollaan elävät hummerit matkalaukussa Floridasta.

– Ostin hummerit siellä suoraan laivasta, heitin ne jäihin ja toin matkalaukussa Suomeen. Seuraavana iltana ne syötiin Herkuttelevissa herroissa.

Mika Mäntylä on käynyt koulunsa Paimiossa ja muistaa, että kotitaloustunnilla tehtiin ainakin makkarakastiketta ja keitettyjä perunoita. Nyt samoissa luokkatiloissa kokataan välillä gourmet-tason herkkuja.

– Yksi ruoka on jäänyt erityisesti mieleen. Martin isäntävuorolla tehtiin Tukholman Oopperakellari-ravintolan silakkapihvejä ja sinappista perunamuusia. Kyllä silakkapihvikin voi olla todella hyvää! hehkuttaa Mäntylä.

Kotikäyttöön on siirtynyt ryhmän puheenjohtajan, Henrik Suomen, isäntävuorollaan esittelemä resepti paahdetusta tomaatti-linssikeitosta.

– Se on niin hyvää, että vaikka sitä tekee ison kattilallisen, niin harvoin sitä seuraavaan päivään jää, kuvailee Mäntylä.

Kai Lähdesmäen bravuuri on häränhäntä. Se resepti on opetettu monelle.

– Se on hyvää, kun se on pisimpään riippunut ruhonosa, veistelee joku Lähdesmäen takana.

Lähdesmäki on huolehtinut, että muut herrat ovat oppineet sisäelinten herkullisuuden.

– Kateenkorva on yksi suosikeistani. Entä oletko maistanut liekitettyjä munuaisia? Munuaiset pestään ensin juoksevan veden alla, kuvailee Lähdesmäki ja jatkaa juttua aivomuhennoksesta, jota söi New Yorkin huippuravintolassa.

Kalassa ryhmän pitää Jukka Lahtinen. Kuha on miehen suosikki, hän nostaa sitä Paraisten kalavesistä.

 

Seuraavassa tapaamisessa miehet istuvat valmiiseen pöytään. Lokakuiseen 50-vuotisjuhlaan on kutsuttu myös puolisot ja tärkeät yhteistyökumppanit. Yksi heistä on Vistan koulussa kotitalousopettajana työskentelevä Katariina Saarni. Hänen kanssaan ryhmä on jo vuosia sopinut kotitalousluokan käytöstä tapaamispaikkana.

Martti Helenius (vas.), Kai Lähdesmäki, Timo Malaska, Jukka Lahtinen ja Henrik Suomi nostavat maljan pääruuan yhteydessä. Herkuttelevat herrat kokoontuvat Jukolan kotitalousluokassa, kun koulun varsinaiset kotitalousluokat ovat remontissa. Astiat ovat koulun, viinilasit ryhmän omat.
Markku Lähderinne (keskellä) kaataa kahvia Matti Mäkelälle (vas) ja Martti Heleniukselle. Paimiolainen Lähderinne on ryhmän uusimpia jäseniä. Hänen isännöimänsä ilta oli alkuvuonna perheen kotona. – Illan teema oli “muusilta lainattua”. Mukana oli siis reseptejä, jotka olin saanut naistutuiltani. Naapurin Seijan kanaresepti oli pääruokana.

TAUSTA

Herkuttelevat herrat 50 vuotta

  • Paimiolainen kauppa päätti vuonna 1969 järjestää miehille tarkoitetun ruuanlaittokurssin.
  • Kauppa julkaisi paikallisessa lehdessä ilmoituksen: ”Herkuttelevien Herrojen” ruokatalouskurssit 29.–30.9.1969. Ilmoittautuminen konttorille 26.9.1969.”
  • Vuonna 1969 oli vielä harvinaista, että miehet olisivat olleet kiinnostuneita vapaa-aikanaan valmistamaan ruokaa.
  • Kurssille osallistui runsas tusina paikallisia ruuanlaitosta kiinnostuneita miehiä. Kurssi oli varsin onnistunut ja kurssilaiset päättivät järjestää kevään aikana ”härkäjuhlat”, jolloin grillattaisiin kokonainen härkä.
  • Tämäkin tapahtuma oli onnistunut, joten osallistujat saivat ajatuksen kokoontua säännöllisesti.
  • Tästä päätöksestä on kulunut 50 vuotta.
  • Syntyi Viri Gustantes Paimioensis (Paimion Herkuttelevat Herrat).
  • Ryhmän sydän ja puheenjohtaja oli yli 20 vuotta paimiolainen Harri Alt.
  • Ryhmä on kokoontunut säännöllisesti syyskuusta kesäkuuhun jokaisen kuukauden ensimmäisenä perjantaina.
  • Keskeiset periaatteet ovat ystävyys, keskinäinen luottamus, rento tunnelma sekä ilo ja huumori.
  • Ryhmää yhdistää kiinnostus hyvään ruokaan ja hyviin viineihin.
  • Jäsenen ei tarvitse olla hyvä kokki liittyessään ryhmään, mutta hänen taitonsa kehittyvät ryhmän mukana.
  • Isäntävuoro vaihtuu aakkosjärjestyksessä. Jokainen isäntä miettii vuorollaan menuun, hankkii tarveaineet ja soveltuvat juomat.
  • Ruokapuheen sijaan illan isäntä kertoo jonkin vitsin tai kaskun.
  • Ruuan jälkeen herrat tiskaavat astiat, siivoavat keittiön ja ruokailutilan.
  • Syyskuun tapaamiseen eivät päässeet mukaan Niko Hurskainen ja Aki Litokorpi.

 

Jälkiruuan vaniljajäätelö sulaa paahdetun hedelmäsalaatin päälle. Hedelmiä maustavat chili ja hasselpähkinärouhe.