Jokaisen tulisi varautua vesikriisiin

0
Juoma- ja viemärivedet sekaisin? Kriiseihin varautumisesta pidetään Kaarinassa luentosarja, jota ovat olleet järjestämässä Juha Nummelin, Hanna Inkeroinen, Marja-Helena Salmio ja Maija-Liisa Mård.

Kaarina

Mitä jos Paimiossa, Sauvossa tai Piikkiössä juomavesi on yhtäkkiä saastunut? Ehkä jokin vanhoista putkista on mennyt maan alla rikki, ja viemärivettä juoksee nyt juomaveteen?

Kunnan on kiireesti tiedotettava asukkaita ja etsittävä, missä putki on hajalla. Vettä ei saa käyttää, joten asukkaille on järjestettävä lennossa tankkivettä. Paimiossa näin on käynytkin ja vesipiste on ollut paloasemalla. Pahimmillaan muutamassa tunnissa kaupat tyhjentyvät pullovesistä ja vesikanistereista. Sairaalat ja terveys-asemat täyttyvät eivätkä pysty ottamaan vastaan enempää oksentelevia ihmisiä.

Tällainen tilanne on lähivuosina ollut Raisiossa, Nokialla ja Nousiaisissa.

Hamstraa juomavettä etukäteen

SPR järjestää lokakuussa valtakunnallisen Pisara 2019 -harjoituksen, jossa testataan valmiutta toimia vedenjakelun häiriötilanteissa. Kaarinan-Piikkiön SPR:ssä ja Kaarinan kaupungissa havahduttiinkin siihen, ovatko kaikki tietoisia häiriötilanteiden valmiussuunnitelmista.

– Kriisitilanteessa kaupunki johtaa ja SPR tukee viranomaisen työtä. Lisäksi apuun pyydetään muita yhdistyksiä, kertoo Kaarinan-Piikkiön SPR:n puheenjohtaja Marja-Helena Salmio.

Kaikki asukkaat eivät ole sähköisen viestinnän piirissä eivätkä saa nopeasti tietoa juomaveden vaarallisuudesta. Kotiin saakka tuotu tieto voi pelastaa henkiä, ja tähän tiedon jalkauttamiseen tarvitaan vapaaehtoisia auttajia. Samoin vedenjakelu tarvitsee ylimääräisiä käsipareja.

Jokaisessa kodissa pitäisi aina olla kolmen vuorokauden ajaksi varoilla juomavettä, ruokaa ja muita välttämättömiä tarvikkeita.

– Kannelliset ämpärit loppuvat kaupoista vesikriisin tullen ensimmäiseksi, Kaarinan kansalaisopiston suunnittelijaopettaja Juha Nummelin tietää.

Kriisinhallinta haltuun -luentosarja

1.10 Sari Paju Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä luennoi 72 tunnin valmiudesta.

15.10 Emmi Lukkarila Lounais-Suomen Martoista luennoi kotivarasta.

22.10 Kaarinan kaupungin edustajat kertovat kaupungin valmiudesta kriisitilanteissa.

Luennot klo 18–20 Kaarina-salissa. Vapaa pääsy, kahvitarjoilu.

Ennakkoilmoittautumista toivottu. Ilmoittautua voi Kaarinan kansalaisopiston verkkosivuilla (bit.ly/Pisara2019), kaupungin palvelupisteissä tai Kaarinan–Piikkiön SPR:lle (puh. 02 243 5353).