Sairaanhoitopiiri tunaroi, kaupunki ei pitänyt tärkeänä.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri tunaroi vuoden 2018 talvella Paimion maailmankuuluun parantolakokonaisuuteen kytkeytyvät metsät yksityiselle maanomistajalle talousmetsäksi ja tonttimaaksi. Talousvaikeuksissa kärvistelevästä Paimion kaupungista ei ollut katastrofin pelastajaksi, joten ongelmaa ratkomaan tarvittiin paikallisten asukkaiden perustama yhdistys.
Ilman minkäänlaisia pääomia perustettu Parantolan metsät ry. yllätti äskettäin koko Varsinais-Suomen onnistumalla miltei mahdottomaksi arvioidussa tehtävässään sataprosenttisesti.
Yhdistys tiedotti viime tiistaina ostaneensa hankkeeseen myönteisesti suhtautuneelta yksityiseltä maanomistajalta likimain kaikki Paimion parantolaa ympäröivät arvokkaat mäntymetsät. Yhdistyksen ostama metsäalue on laajuudeltaan 28 hehtaaria.
Miten se oli mahdollista?
Siihen tarvittiin intomieltä, jääräpäisyyttä, neuvottelutaitoa, hyvää onnea ja lujaa uskoa.
Viimeksi mainittua ei tosin ollut alkuvaiheessa liiemmälti edes yhdistyksen perustajilla.
– Anton Simolin taisi olla meistä ainoa, joka luotti alusta alkaen siihen, että homma onnistuu, kertoo Parantolan metsät ry:n puheenjohtaja, paimiolainen historian ja yhteiskuntaopin opettaja Tuomas Mikkola.
Niinpä kiinteistönvälittäjänä siviilissä työskentelevä Simolin saikin tehtäväkseen neuvotella maanomistajan kanssa ja etsiä – muiden hallituksen jäsenten tuella – metsien ostolle rahoittajia.
Lähteenmäet ja Kone pelastajiksi
Ensimmäisinä ison mittaluokan tukijoina hankkeeseen lähtivät mukaan paimiolaisen sähköteollisuuden suurmiehen Iivari Lähteenmäen (1900–1979) jo edesmenneen pojan Jukka Lähteenmäen tytär Kirsi-Kaisa Lähteenmäki ja pojat Erkki ja Vesa Lähteenmäki. Heistä kukin lahjoitti metsien ostamista varten 50 000 euroa.
Vielä sitäkin suurempi summa – 250 000 euroa – oli tulossa. Sen lahjoitti Koneen säätiö.
– Kun kone lähti mukaan, uskoimme jo lujasti, että homma hoidetaan maaliin, Mikkola sanoo.
Kiinteistösäätiöltä saatiin päälle päätteeksi 20 000 euron suuruinen avustus. Lisäksi lahjoittajajoukkoon liittyi vielä useita yksityishenkilöitä.
Yhteensä lahjoittajia oli nelisenkymmentä.
Parantolan metsät -yhdistyksen hallituksessa sopimus- ja kauppakirja-asioista vastaava paimiolainen varatuomari Minna Oksa korostaa, että jokaisen lahjoittajan tukea tarvittiin.
– Lahjoittajien joukossa on paljon nykyisiä ja entisiä paimiolaisia, mutta myös esimerkiksi Turussa ja pääkaupunkiseudulla asuvia henkilöitä. Osalla lahjoittajista on elämässään suora linkki Paimion parantolaan, Oksa kertoo.
Lahjoittaminen ei ole vieläkään myöhäistä. Euroilla tulee olemaan käyttöä, sillä yhdistys on sitoutunut vastaamaan myös parantolan metsien eli Parantolan nummen hoidosta.
Uuteen Parantolan metsät -yhdistykseen voivat liittyä kaikki Parantolan metsiä arvostavat yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt.
”Tämä on once in a lifetime -juttu”
Jo mainittujen henkilöiden ohella yhdistyksen hallitukseen kuuluvat arkkitehti ja tarmokas luonto-, kotiseutu-, kulttuuri- sekä ympäristöaktiivi Viri Teppo-Pärnä, Paimion kaupunginvaltuuston ja -hallituksen pitkäaikainen jäsen, parantolan liepeillä syntynyt ja kasvanut Timo Virta sekä puistopuutarhuri, metsäasiantuntija ja karttaosaaja Jukka Oksa.
– Olen tästä onnistumisesta todella onnellinen! Tämä on itselleni once in a lifetime, kerran elämässä -juttu, iloitsee Teppo-Pärnä.
Mutta kuinka tällainen porukka, sittemmin yhdistys oikein muodostui?
– Vielä vuosi sitten en tuntenut heistä ketään, puheenjohtaja Mikkola kertoo.
– Mutta sitten tulit parantolan metsien myynnistä murheissasi Askalan Ketotaloon kahville ja tutustuimme, Teppo-Pärnä muistelee.
Simolin liittyy keskusteluun.
– Viime keväänä Tuomas soitti mulle ja kysyi, että miksi ihmeessä kaupunginhallituksesta tuli sellainen päätös, ettei kaupunki lunasta parantolan metsiä. Sanoin, että älä ole murheissasi, kokoonnutaan ja keskustellaan ja keksitään jotain, Simolin kertoo.
Mikkola muistaa omat keväiset mietteensä vielä hyvin:
– Tiesin, että Suomessa on viisaita, luontoa ja kulttuuriympäristöjä arvostavia ihmisiä, jotka lähtisivät näitä Aallon parantolan metsiä pelastamaan. Mutta samalla tuskailin, että millä ihmeellä minä heidät löydän.
