Paimiolainen Tuija Muntola on paikallinen käsityötaituri, joka on koulutukseltaan käsiteollisuusopettaja. Hän on tehnyt pitkän 20-vuotisen uran Paimion käsityökeskuksessa. Vuosien varrella Muntola on tehnyt runsaasti käsitöitä ja niiden joukossa on tälläkin hetkellä suuressa suosiossa oleva makramee.
– 70-luvulla makrameen teko alkoi amppelibuumina. Niitä punottiin piikkisestä juuttinarusta, Muntola kertoo.
Nyt suuressa suosiossa on makrameen käyttö seinävaatteessa ja useimmiten vaalealla kuteella. Nyt kovassa huudossa on punoskude.
– Seinävaate rakentuu usein kepin ympärille. Se voi olla luonnosta haettu tai ostettava keppi. Makramee vaatii aina jonkun tuen, josta sen tekeminen aloitetaan.
Käsityö valmistuu erilaisia solmuja punoen ja niitä yhdistellen.
– Kaikkein vaikeinta on arvioida paljonko lankaa työhön tarvitsee. Kun lanka loppuu kesken, on työn jatkaminen vaikeaa. Toki jatkaminen riippuu siitä, millaisia solmuja on työhön tehnyt, Muntola selvittää ja punoo solmuja seinällä puutikussa roikkuvaan makrameehen.
Muntolan kotoa löytyy makrameeta useassa eri muodossa. Kaksi erilaista kukka-amppelia roikkuu katosta. Toisesta putoaa pitkä koristeellisesti punottu naru, kun toinen on taas aloitettu alhaalta päin ja sen pohja on punottu kiinni. Seinällä näkyy värikkäitä villalangasta tehtyjä makrameita, jotka valmistuivat jo viitisentoista vuotta sitten Pirkanmaan mallin mukaan.
Uusin vasta valmistunut makramee kehystää lasipurkkia, jonka sisällä on tunnelmalliset led-valot. Sen punomiseen meni useampi tunti aikaa, sillä lanka oli ohuempaa ja sormille riitti näin ollen näperreltävää.
– Haen inspiraatiota Pinterestistä. Siellä on monia erilaisia makrameita aina riippumatoista sulkakoristeisiin, Muntola kertoo ja selailee tabletilta inspiroivia kuvia.
Makrameesta voi Muntolan mukaan tehdä niin avaimenperiä, amppeleita, seinäkoristeita, mattoja, pannunalusia kuin erilaisten laatikoita ja ruukkuja ympäröiviä koristeita.
– Makrameen teko on monipuolista. Pienillä solmuilla saa aikaan upeita juttuja.
Makrameen opettaminen ei ole vielä ottanut tuulta purjeisiinsa Paimiossa. Nyt käsityölajin uuden suosion myötä Paimion opistossa kursseja vetänyt Muntola on avoin mahdolliselle makramee-kurssille keväällä, jos tarpeeksi kiinnostuneita ihmisiä ottaa yhteyttä opistoon sen tiimoilta.