Pihallamme rehottaa ulkovajan kulmalla kurtturuusu. Se kukkii joka kesä runsaana ja levittää lähiympäristöön viehkoa tuoksuaan. Olemme puolisoni kanssa alkaneet pohtia, milloin kaivamme kauniin ruusuryhmän pois. Kurtturuususta (tarkemmin sanoen sen viisiterälehtisestä muodosta) on nimittäin tullut haitallinen ja lainsuojaton vieraslaji, joka on hävitettävä myös yksityispihoilta kesäkuun alkuun 2022 mennessä.
Mitä haittaa kurtturuususta sitten on? Laji on kotoisin Tyynen valtameren Aasian puoleisilta hiekka- ja sorarannoilta. Tässä piileekin ongelman ydin: kurtturuusu viihtyy myös Suomessa tavattoman hyvin samanlaisilla kasvupaikoilla, ja on siitä syystä levinnyt nopeasti saariston somerikoille ja hiekkaisille merenrannoille aina Oulun korkeudelle asti. Erityisen yleinen kurtturuusu on ulkosaaristossa. Laji sietää hyvin suolaa, mistä syystä se viihtyy paitsi merenrannoilla myös istutettuna erinomaisesti teiden varsilla ja moottoriteiden keskikaistoilla. Kurtturuusua levittävät pääasiassa kiulukoita syöneet muuttolinnut. Sekä kiulukat että siemenet kelluvat vedessä, ja voivat siten myös virtausten mukana levitä uusille ranta-alueille. Uudella kasvupaikallaan kurtturuusu voi vaakajuurakkonsa avulla levitä nopeasti ja syrjäyttää miltei kokonaan muun kasvillisuuden.
Kurtturuusu kuuluu siis samaan haitallisten vieraskasvien ryhmään kuin Littoistenjärveä täyttävä vesirutto (jota tänäkin kesänä on kerätty kasoiksi rannoille) tai Stalinin vanha suosikki jättiputki, jonka varomaton käsittely saattaa johtaa terveyskeskuskäyntiin.
Vieraslajit ovat kiistatta maailmanlaajuinen ongelma. Vieraslajeiksi kutsutaan lajeja, jotka ovat tarkoituksella tai tahattomasti levinneet ihmisen mukana uusille alueille. Moni uudelle alueelle sopeutunut vieraslaji on kokonaan tai osittain syrjäyttänyt paikallisia luonnonvaraisia lajeja, levittänyt niihin tauteja tai tuholaisia tai kenties aiheuttanut taloudellista tai terveydellistä haittaa. Esimerkiksi Ahvenanmaalla on oltu huolestuneita villiintyneiden tarhaomenapuiden risteytymisistä maakunnan alkuperäisten metsäomenapuiden kanssa.
Aivan ongelmaton asia ei kuitenkaan ole. Kun surin ruusupensaamme kohtaloa biologiystäväni kanssa, hän tuhahti:” Kaikkihan me täällä Suomessa olemme vieraslajeja. Jääkaudella täällä ei elänyt mikään laji.” Totta sekin. Taidamme kuitenkin ennen pitkää kaivaa ruusupensaan pois pihaltamme.
Timo Vuorisalo
Kirjoittaja on Piikkiö-Seuran puheenjohtaja.
