Paimion harrastusmahdollisuudet kasvoivat uuden mulfigolfkentän myötä

0
Multigolfparkin parkkipaikalta löytyy opastaulu radan pisteisiin.

Paimion frisbeegolfkenttä nauttii käyttäjiensä suuresta suosiosta. Jo kymmenisen vuotta käytössä olleen radan heittopaikkoja ollaan uudistamassa vielä tämän vuoden aikana. Frisbeegolfia on nyt mahdollista pelata kaikkiaan 15 väylällä.

– Parkkipaikka on melkein aina täynnä autoja. Laji on suosittu, eikä ihme, sillä sitä voi pelata aina lapsesta mammaan ja vaariin, kaupungin puistopuutarhuri Jukka Oksa kertoo.

Vaikka frisbeegolfin pelaajia näkyykin paljon Paimiossa, peräänkuuluttaa Jukka Oksa paikallista seuraa ottamaan halutessaan kaupunkiin yhteyttä.

– Heidän avullaan toimintaa voitaisiin lisätä ohjauksen ja ylläpidon merkeissä. Olisi jopa mahdollista järjestää heille oma koppi, jossa voitaisiin säilyttää esimerkiksi löydetyt frisbeet.

Nyt Paimioon on rakentunut uusi multigolfkenttä aivan Kiusalan puistossa sijaitsevan frisbeegolfradan viereen. Tällä hetkellä radan parkkipaikalla Vähäniituntiellä sijaitsee lajin opastustaulu.

Kaupungin nettisivuilla kerrotaan, että jos pelipaikalle lähtiessä mukana on frisbee sekä jalkapallo, on matkassa mukana kaksi kolmasosaa tarvittavista välineistä.

Laji itsessään saattaa olla monelle vielä vieras. Paimion multigolfkenttä kuuluukin maamme ainoisiin. Niitä on Jukka Oksan mukaan vain kolme Suomessa.

Nyt Paimion kaupunki haluaakin järjestää virallisen avajaistapahtuman 14. syyskuuta kello 11–13 Vähäniituntiellä, jolloin sekä multigolfiin että frisbeegolfiin pääsee tutustumaan.

– Tässä olisikin jopa ikäihmisille hyvä harrastus. Kaupungin liikuntatoimen edustajat perehdyttävät tapahtumassa osallistujat lajien saloihin, kaupungin viheraluemestari Kaisa Salonen vinkkaa.

Myös uuden multigolfkentän ulkoasuun on kiinnitetty huomiota muun muassa kuusi-istutuksilla ja matalaksi ajetulla nurmella.

– Saimme kuuset lahjoituksena yksityishenkilöltä Suomi 100 -teemalla. Sekä frisbeegolf- että multigolfradat ovat puolestaan Juha Rantalaihon suunnittelemia, Kaisa Salonen jatkaa.

Suunnitteluyritys Disgolfparkin Juho Rantalaiho kertoo multigolfin konseptin olevan uutta Suomessa.

– Olemme tuoneet sen markkinoille maaliskuussa. Sen jälkeen kolme rataa on valmistunut. Yksi niistä on Vantaalla, toinen Hattulassa ja kolmas Paimiossa.

Multigolfin vastaanotto on ollut varsin positiivista.

– Erityisesti se, että kysymyksessä on edullinen liikuntapaikka, jossa voi harrastaa kolmea eri lajia, tekee siitä miellyttävän vaihtoehdon kunnalliselle puolelle.

Multigolf itsessään sisältää erilaisia golfeja, joita ovat frisbeegolf, jalkapallogolf ja perinteinen pallogolf.

– Mulfigolfissa kaikki kolme lajia skaalataan perheystävällisemmäksi. Käytettävät radat eivät ole kilparatoja, vaan välineet pallogolfin osalla ovat helpompia sekä mailat, pallo ja reikä isompia ja väylät lyhyempiä. Ajatus on, että samalla radalla voi pelata kaikkia kolmea lajia ja vaihdella pelaajien kesken, kuka haluaa pelata mitäkin, Rantalaiho kertoo.

Juho Rantalaiho itse on pelannut frisbeegolfia 18 vuotta ja suunnitellut noin sata rataa. Meriitteinä mieheltä löytyy frisbeegolfin Sm-hopeaa vuodelta 2009 ja pituusheiton suomenennätys 209 metrin tuloksella. Paimion frisbeegolfrata on myös miehen suunnittelema.

– Kenttä on suosittu, koska alue on viihtyisä ja sitä ylläpidetään hyvin. Kenttä on monipuolinen korkeuseroineen ja osuu vaikeustasoltaan keskiväliin. Se ei ole aivan täysin aloittelijaystävällinen, muttei kilparatakaan. Hyvä yleispätevä harrastelijarata rata kaikkien käyttöön, Rantalaiho tiivistää.

Hän toivoo, että mahdollisimman moni saapuisi avajaistapahtumaan 14. syyskuuta.

– Haluan haastaa kaikki kokeilemaan lajeja multigolfparkissa, hän sanoo.