Marraskuussa 30 vuotta täyttävä Portin lopetti uransa maajoukkueessa vuosi sitten MM-kisoihin. Hän on toiminut tällä kaudella 21-25-vuotiaiden talenttiryhmän Team Kisakallion valmentajana yhdessä Mårten Boströmin kanssa sekä valmentanut FSO:ssa ja Pargas IF:ssä.
– Olemme saaneet Portinista hyvää palautetta urheilijoilta. Hän sopii tosi hyvin sekä miesten että naisten valmentajaksi, ja hänellä on empaattinen suhtautumistapa asioihin. Kohtalaisen lyhyestä valmentajakokemuksesta huolimatta hän esitti kypsän kokonaisnäkemyksen ja uskon, että hänen johdollaan voimme rakentaa tulevaisuudessa suomalaista valmennuslinjaa, taustoittaa Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki liiton tiedotteessa.

Portin uskoo, että oma huippu-ura antaa hyvän pohjan valmentamiselle. Hän haluaa painottaa maajoukkueen toiminnassa fyysisten valmiuksien merkitystä.
– Tiedän, että se, mikä sopi minulle urheilijana ei välttämättä sovi kaikille. Minulla ei ole mitään pakkoa saada kaikkia harjoittelemaan samalla tavalla. Haluan kuitenkin keihään kärkenä pitää fyysisen kunnon ja kapasiteetin ja kannustaa urheilijoita sen systemaattiseen mittaamiseen ja testaamiseen. Jos aikoo kansainvälisellä tasolla taistella mitaleista, pitää suunnistus nähdä fyysisenä lajina.
Hän nostaa esiin myös yhteistyön laajentamisen eri maajoukkueryhmien välillä. Portinin valmentama Team Kisakallio on leireillyt yhdessä sekä aikuisten että nuorten maajoukkueen kanssa.
– Hyvä, jos nuorilla on mahdollisimman aikaisin tilaisuus haastaa aikuiset. Näin luomme myös yhteenkuuluvuutta siitä, että olemme samaa ydintä. Haluan myös, että kaikki kokevat maajoukkueryhmän antavan paljon ja vievän eteenpäin.
Suunnistuksen MM-ohjelma muuttui tänä vuonna merkittävästi, kun MM-kisat käydään vuorovuosittain maasto- ja sprinttiohjelmalla. Ensi vuonna ohjelmassa on sprinttimatkojen MM-kisat Tanskassa ja maastomatkojen EM-kisat Virossa.