Paimioonkin ehkä pieniä city-taloja

0

Parhaillaan työn alla olevaan Koivulinnan asemakaavaan tullaan mahdollisesti kaavoittamaan rakennuspaikkoja myös tavanomaista pienemmille omakotitaloille. Asiasta ei ole olemassa päätöstä, mutta kaavahankkeen esittelytilaisuuksissa ja työpajoissa myös sellaista tonttitarjontaa on väläytelty.

– Kyseessä olisivat eräänlaiset city-talot. Niiden asuinpinta-alat voisivat olla huomattavastikin alle sata neliömetriä, mutta toisaalta myös yli sata neliömetriä, kertoo Paimion kaupungin vs. kaavoituspäällikkö Maria Taipale.

– Tällainen pienten omakotitalojen alue oli pohdinnassa jo Pakurlanmetsän aluetta kaavoitettaessa, mutta silloin aika ei ollut vielä kypsä. Saa nähdä, miten Koivulinnan kohdalla käy.

Taipaleen mukaan Koivulinnan alueella on useitakin sellaisia paikkoja, joihin niin sanottuja city- tai minitaloja voitaisiin sijoittaa.

Taipaleen mukaan pienten omakotitalojen suosio on tällä hetkellä voimakkaassa kasvussa – etenkin pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kasvukeskuksissa.

– Toisiinsa väljästi kytkeytyviä tai toisistaan erillään olevia pieniä city-taloja on muun muassa Vantaan Kartanonkoskella, Espoon Säterinmetsässä ja Pirkkalassa Tampereen eteläpuolella. Noilla taloilla on käsittääkseni ollut runsaasti kysyntää, Taipale sanoo.

Koivulinnan alueen yhteydessä on pohdittu toisiinsa väljästi – esimerkiksi autokatoksin – kytkeytyviä city-taloja. Asumisen ei kuitenkaan välttämättä tarvitsisi olla yhtiömuotoista, ja talot voisivat olla erilläänkin.

Pikku talot voisivat olla joko yksi- tai kaksikerroksisia.

– Pohdinnassa on ollut erilaisia vaihtoehtoja, ja tässäkin asiassa otetaan vastaan hyviä ideoita ja ehdotuksia.

Joillakin paikkakunnilla pienten omakotitalojen alueita on toteutettu siten, että sijoitusyhtiö on ostanut isomman maa-alueen ja viipaloinut siitä rakennuspaikkoja halukkaille ostajille.

Pienten omakotitalojen rakentamista puoltavat yllättävänkin monet seikat. Seuraavassa niistä muutamia:

Ruokakuntien koko on pienentynyt – yksin asuvat tai pariskunnat eivät tarvitse kahta-, kolmeasataa neliömetriä eivätkä myöskään ole halukkaita maksamaan niistä.

Nykyisin suurin osa suomalaisista haluaa säästää energiaa, ilmastoa ja ympäristöä.

Siivouspäivinä pienehkö neliömäärä tuntuu hyvinkin järkevältä ratkaisulta.

Suomessa on myös pienten talojen kohdalla pitkät rakentamisperinteet. Pieni puutalo on kuulunut suomalaisen maisemaan ja asumiskulttuuriin lähestulkoon aina.