Roskaa!

0

Viime lauantaina vietettiin Siivouspäivää. Tämä alun perin Virossa ideoitu, mutta nykyään maailmanlaajuinen tempaus sai meilläkin väkeä liikkeelle ja siitä uutisoitiin näyttävästi. Hieno tapahtuma, joka pitää tärkeää aihetta esillä. On kuitenkin pakko myöntää, että se jätti minut vähän sekaviin fiiliksiin.

Roskaantuminen seurannaisvaikutuksineen on joka puolella maapalloa valtava ongelma. Kaikki tietävät valtamerien suunnattomat jätepyörteet ja roskiin hautautuneet Kaukoidän lomarannat. Aika paljon parannettavaa on meillä suomalaisillakin. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, jopa kansallispuistomme kärsivät roskia ympärilleen kylvävistä luontomatkailijoista. Roskaa on joka paikassa. Hämmästyn joka vuosi maanteiden varsilta keväisin kerättävää jätemäärää. Vilkkaampien teiden varsilta kertyy muutaman kymmenen metrin matkalta jätesäkillinen auton ikkunasta vuoden aikana ulos heitettyä roinaa. Suomessa roskien määrä ei ole lähelläkään maailmanennätystasoa, mutta aika erikoisella tavalla siltäkin osin hoidamme sitä kuuluisaa luontosuhdettamme.

Viime vuosina olemme nähneet paljon järkyttäviä uutiskuvia roskaantumisen vaikutuksista. Ulkomaisten lisäksi myös kotimaista tarjontaa löytyy. Kuva nälkään nääntyvästä laulujoutsenesta, jonka nokkaan on tarttunut luontoon heitetty kaljatölkki, kerää nopeasti huomattavan paljon sympatiapisteitä sosiaalisessa mediassa. Olisihan elukkaparan kovasta kohtalosta edes jotain hyötyä, jos joku kuvan nähtyään vähentäisi roskaamista, mutta kuinkahan lienee? Toivottavasti joku kokee herätyksen.

Helposti voisi sortua kuvittelemaan, että näkyvyytensä vuoksi roskaantuminen olisi kaikkien mielestä ongelma. Ja vieläpä sellainen ongelma, jonka jokainen voi omalta osaltaan ratkaista helposti ja ilman kustannuksia. Ei tarvitsisi tehdä muuta kuin toimittaa omat roskansa asiaankuuluvaan paikkaan. Monista maailman maista poiketen meillä olisi käytössämme kohtalaisen toimiva jätehuolto- ja kierrätysjärjestelmä. Vai onko sittenkin vaan niin paljon mukavampaa ja helpompaa jättää roskat siihen, missä sattuu kulloinkin olemaan, ja olettaa, että Siivouspäivä-uutisista tutut lenkkiasuiset iloiset helsinkiläiset tulevat hoitamaan paikat siistiksi?

Jari Kårlund

Kirjoittaja on sauvolainen ajattelija, luonnon tarkkailija ja Turun Lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja.