Syyskuussa veronpalautuksia 1,3 miljoonalle henkilöasiakkaalle

0

Veronpalautuksensa saa 4. syyskuuta 1,3 miljoonaa henkilöasiakasta. Palautuksia maksetaan silloin yhteensä 1,3 miljardia euroa.

Veronpalautuksia maksetaan asiakaskohtaisesti sitä mukaa, kun verotus valmistuu. Oman veronpalautuksensa saa yhtenä kuudesta maksupäivästä heinä-joulukuun välisenä aikana. Jos omaa palautustaan ei ole vielä saanut, ei ole syytä huoleen. Veronpalautuksen maksupäivä voi myös siirtyä alkuperäisestä ilmoitetusta päivästä, mikäli verotukseen tulee muutoksia. Maksupäivä voi siirtyä esimerkiksi jos asiakas korjasi esitäytettyä veroilmoitustaan, puoliso korjasi omaa veroilmoitustaan, verohallinto on saanut verotukseen vaikuttavia tietoja muualta tai asiakas on valikoitunut verohallinnossa tarkempaan tarkasteluun.

Oman tilanteensa voi tarkistaa OmaVerosta. Jos verotus on vielä kesken, se valmistuu viimeistään lokakuun lopussa. Veronpalautukset maksetaan kaikille viimeistään joulukuun alussa.

Jäännösveron ja kiinteistöveron eräpäivät monella samaan aikaan

Syyskuun alussa saattaa olla tiedossa tänä vuonna useampi eräpäivä, jos verotus on päättynyt heinäkuussa ja maksettavana on jäännösveroa sekä myös kiinteistöveroa. Tällöin jäännösveron ensimmäinen eräpäivä on 2.9. ja kiinteistöveron ensimmäinen eräpäivä heti seuraavana päivänä eli 3.9.

Jäännösveroa erääntyy syyskuussa 223 000 henkilöasiakkaalla yhteensä 130 miljoonaa euroa. Kiinteistöveroa erääntyy puolestaan reilulla 2 miljoonalla asiakkaalla lähes miljardi euroa.

Jäännösveron maksutiedot löytyvät OmaVerosta ja asiakkaan saamasta verotuspäätöksestä. Kiinteistöveron maksutiedot saa keväällä lähetetyn kiinteistöverotuspäätöksen mukana tulleista tilisiirtolomakkeista. Monesta muusta verosta poiketen asiakkaan veronpalautusta ei käytetä tänä vuonna kiinteistöveron maksuksi eräpäivänä.

Jos asiakkaalla on vaikeuksia maksaa eräpäivään mennessä, hän voi maksaa verot myöhemmin saamansa maksukehotuksen tietojen mukaisesti. Myöhässä olevalle verolle kertyy kuitenkin aina myös viivästysseuraamuksia. Jäännösverolle voi halutessaan hakea maksujärjestelyä OmaVerossa.

Jätä kommentti