Tutkija: Ankkalammen merimetso lähtee viimeistään jäiden tultua

2
Merimetson uloste on tahrinut Ankkalammen kelluvaa laituria. Kuva: Pekka Salmi.

Kesyyntyneen oloinen merimetso viihtyy Paimion Ankkalammen rannoilla. Lintu näyttäisi olevan yksin, ja se päästää ihmisen vain muutamien metrien päähän kuvaamaan. Ensimmäiset havainnot linnusta ovat viime viikolta.

Yksittäisen linnun harhautuminen pienelle sisämaan lammelle on merimetsolle melko tyypillistä, sanoo tutkija Pekka Rusanen Suomen ympäristökeskuksesta.

– Merimetsoilla on syysmuuttoaika, ja silloin näitä yksilöitä havaitaan siellä täällä sisävesillä. Se on melko yleistä, kuvailee Rusanen.

Rusanen rahoittelee myös, että lammelle tuskin on tulossa merimetsoyhdyskuntaa ensi kesänä.

– Tuskin ne sellaiseen paikkaan tulevat. Suomessa ei ole merimetsoilla sisävesikantaa. Linnut vaativat selvästi suuremman veden, ja siinä pitäisi olla saari.

Tutkija uskoo, että lintu saattaa viihtyä jonkin aikaa lammella, mutta lähtee pois todennäköisesti tämän kuun aikana.

– Merimetsot lähtevät Suomesta viimeistään, kun vedet jäätyvät. Marraskuussa merimetsoja ei juuri enää Suomessa näy.

Merimetso vaikuttaa hyvin kesyltä. Se päästään uimarannan ihmiset hyvin lähelle itseään. Kuva: Johanna Käkönen.

MERIMETSOYHDYSKUNTIEN saaret ovat yleensä valkoisen ulosteen peittämiä. Tutkija ei näe terveyshaittoja Ankkalammen yksittäisestä merimetsosta.

– Yhdyskuntasaarien rantavesissä saattaa esiintyä kohonneita pitoisuuksia, mutta pienessä lammessa kalat tuottavat enemmän ulostetta.

Myös Paimion ympäristönsuojelusihteeri Sinikka Koponen-Laiho kertoo, että yksittäinen lintu ei aiheuta toimenpiteitä uimarannalla.

– Pitää muistaa, että kyseessä on myös rauhoitettu lintu. Asia on tietysti eri, jos niitä tulee enemmän. Silloin on mahdollista hakea Ely-keskukselta poikkeuslupaa lintujen häätämiseen, sanoo Koponen-Laiho.

 

LÄHIMMÄT merimetsoyhdyskunnat sijaitsevat Sauvossa. Pekka Rusasen mukaan siellä on havaittu tänä kesänä kaksi pesivää yhdyskuntaa, joissa oli yhteensä noin 170 pesää. Paimiossa yhdyskuntia ei ole havaittu.

Ankkalammen merimetson vaalea rinta viittaa siihen, että kyseessä on tämän vuoden poikanen.

– Poikaset lentelevät pitkä matkoja, niillä saattaa olla kompassi jotenkin sekaisin. Tämä yksilö saattaa olla esimerkiksi Virosta tai Jäämereltä. Sen tarkemmin merimetson sielunelämää ei kuitenkaan tunneta, kuvailee Rusanen.

 

Merimetsoyhdyskunnat Peimarin lähellä

  • Turku, 1 yhdyskunta, 1 766 pesää.
  • Sauvo, 2 yhdyskuntaa, 167 pesää.
  • Naantali, 1 yhdyskunta, 88 pesää.
  • Parainen, 1 yhdyskunta, 30 pesää.
  • Koko maan kannanseurannassa pesiä laskettiin tänä kesänä tuhat vähemmän kuin vuosi sitten.
  • Erityisesti merikotkat ovat verottaneet merimetsoja.
  • Kolonioita on myös häiritty ja pesimätulosta heikennetty tarkoituksella, luvalla ja luvatta.
  • Lähde: Syke.

2 KOMMENTIT

Kommenttien lisääminen on estetty.