Ensi viikonlopulla siirrytään taas talviaikaan. Kelloja siirretään tunti taaksepäin. Lauantain ja sunnuntaina välinen yö pitenee, ja sitten taas keväällä lyhenee.
Kellon siirtely on monille karvas juttu ja sotkee sisäistä kelloa. Osa voi selvitä ongelmitta, mutta varsin moni kokee vaikeuksia nukkumisrytmissä jopa muutaman viikon ajan. Harmia lisää, että edessä ovat vuoden pimeimmät viikot.
Vaikka suomalaiset olivatkin valmiita luopumaan kellonaikojen siirtelystä, EU:ssa siihen ei ole löytynyt selvää kantaa. Kellonaikojen siirtely on vähän kuin brittien brexit, ei tiedä tuleeko asiassa valmista, ja jos tulee niin koska. Monet eteläeuroopan maat tykkäävät nykyisestä kellonaikojen vaihtelusta ja pitävät sitä hyvänä, samaten brititkin. EU:n perusongelma ovat yhä enenevässä määrin alueiden erilaiset intressit.
Miten sitten selvitä aikarytmin muutoksesta mahdollisimman hyvin? Törmäsin tällä viikolla Hengitysliiton ja Apteekkariliiton kampanjointiin, jossa suositellaan käyttämään kellonsiirron mukanaan tuoman lisätunnin liikuntaan. Eli jos heräät tunnin aiemmin, lähde liikkeelle. Se virkistää mieltä ja kohottaa kuntoa. Ei huono ajatus, kun tiedetään millaiset terveyshyödyt liikunnalla ylipäätään on.
Tällä viikolla julkistettiin myös uudet terveysliikuntasuositukset. Niiden mukaan pienikin liike on aina hyvästä, joten jokainen nousu istualta seisomaan ja muutaman askeleen ottaminen on terveellistä. Aiemmin ohjeistus kuului, että liikuntahetken pitää kestää vähintään kymmenen minuuttia, mutta nyt katsotaan, että lyhytkin aika riittää.
Toki liikkumisen suosituksessa on se vanha perusviesti, että reipasta ja sykettä kohottavaa liikkumista suositellaan tehtäväksi yhä 2 tuntia 30 minuuttia viikossa. Saman hyödyn saa puolta lyhyemmässä ajassa, jos liikkumisen teho on rasittava. Perusliikunnan lisäksi pitää muistaa harjoittaa lihaskuntoa ja liikehallintaa, ja mielellään edes pari kertaa viikossa.
Nyt uutisissa päähuomio kiinnittyy kuntien talousarvioesityksiin. Rahasta on piukkaa ja niin monet palvelut erityisesti hoito- ja hoivapuolella ovat kunnille kalliita järjestää. Samaan aikaan meillä kuntalaisilla on omissa käsissä ihan pätevä säästövinkki, joka ei muuta vaadi kuin omia toimia. Se on se, että pidetään huolta omasta kunnosta, ikään katsomatta. Ahkera liikkuja ei kerää pirtaansa kiertäviä pöpötartuntoja, ja toisaalta pitää itsensä kunnossa myös ikävuosien karttuessa.
Joten ensi viikolla jokainen voisi aloittaa uuden arjen, jossa joka päivässä on tunti lisää liikuntaa. Voisihan?
Taina Tukia