Adressissa todetaan, että arkipäivät ovat hyvinkin aktiivisessa käytössä eläkeläisryhmillä. Viikon jokaisena arkipäivänä eläkeläiset kokoontuvat Pontelassa klo 9.00 – 16.00. Myös lauantaisin on kysyntä ollut lisääntyvää. Pontelassa kokoontuu viikoittain yhteensä noin 300-350 eläkeläistä. Eläkeläisyhdistyksiä toimii Pontelassa neljä.
Kokoajat muistuttavat, että Pontelasta piti tulla kansalaistoiminnan talo. Suunnitelmissa on myös ollut Pontelan sisustaminen viihtyisäksi kokoontumis- ja juhlatilaksi. Ongelmana on kuitenkin se, ettei tiloja juurikaan markkinoida. Pontelan hallinnointi on annettu kaupungin hyvinvointikordinaattorin vastuulle. Kaupungin tulisikin pikaisesti pyrkiä edistämään tilojensa vuokraamista ja markkinoimalla vajaa käytöllä olevia tilojaan sekä koota tilojen hallinnoinnin vastuu yhdelle vastuualueelle.
Allekirjoittajat vaativat Kaarinan kaupunkia kehittämään Pontelan tilojen käyttöä ja säilyttämään sen. Nettiadressissa oli keskiviikkona iltapäivällä vajaat 150 nimeä.