Olen täysin kevät- ja kesäihminen. Nautin siitä, kuinka luonto puhkeaa keväällä ihanaan vihreyteen, kukat alkavat kukkia ja auringon lämpöiset säteet valaisevat läpi yön keskikesällä. Haluaisin pitää tuosta kesäntunteesta kiinni viimeiseen asti, pitää kiinni ajatuksesta, että vielä on kesää jäljellä. Ulos katsoessani on kuitenkin myönnyttävä ja luovutettava. Mittari osoittaa aamuhämärässä pakkasasteita ja pimeys laskeutuu yhä aikaisemmin iltaisin. Kesä on ohi ja uusi vuodenaika on jälleen vallannut luontomme.
Tunnustaessani syksyn voittaneen, käyn itseni kanssa sisäistä keskustelua ja huomaan jälleen, kuinka voin löytää syksystä sitä omaa kauneutta, värejä, luonnon hiljentymistä kohti talvea. Kesä on ohi, mutta se elää mielessäni muistoina, kokemuksina, mielikuvina. Tiedän, että uusi kevät ja kesä ovat jälleen ensi vuonna, mutta mielessäni on ehkä hieman haikeutta, ehkä myös surua, kun katson aikaa taaksepäin. Tämä aika on mennyt, eikä enää palaa. Vuodenajat kuvastavat hyvin ihmisen elämää, syntymästä kuolemaan.
Tämä kulunut kesä on ollut itselleni ja koko perheellemme muutoksen, luopumisen, kasvamisen ja uuden alkamisen aikaa. Tyttäremme valmistui keväällä ammattiin ja heti kesän alussa hän muutti omaan kotiin. Erityisesti äitinä kävin läpi monia tunteita. Jouduin huomaamaan, että esikoisestani on kasvanut nuori nainen, eikä hän ole enää se lettipäinen tyttölapsi, joka juoksenteli pihamaalla leikkien. Nyt hän on vastuuntuntoinen aikuinen, joka vastaa itse omasta elämästään. Nyt voin vain nauttia niistä muistoista mitä meillä on ja kulkea hänen rinnallaan silloin, kun hän sitä tarvitsee. Minun on myönnettävä elämän kulku ja lasteni kasvu. Kuten vuodenajat vaihtuvat ja vuodet vierivät, me kukin vanhenemme ja lapsemme kasvavat.
Olemme nyt laittaneet perheen kanssa kotipihaa valmiiksi talven tuloa varten. Kesäkukkaruukut on kerätty pois ja tilalle olemme laittaneet kanervia. Portinpieleen ostettiin uusi lyhty, jossa palaa kynttilä ohjaamassa perhettä kotiin illan hämärässä. Tuikkukynttilät palavat usein nyt sisällä ja luovat olemassaolollaan rauhaa ja valoa. Koko perheen viettäessä aikaa olohuoneessa, takan tuli lämmittää ja valaisee. Alkamassa on talvi ja elämä jatkuu.
Kristiina Elovaara
Kirjoittaja on kuntoutussuunnittelija, sosionomi AMK MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiössä.
