HKScan lomauttaa Paimiossa ensi vuonna

0

Liha-ja ruokatalo HKScan lomauttaa Paimion teurastamon työntekijöitä ensi vuonna. Yhtiö kertoi asiasta tiistaina.

HKScanin tiedotteen mukaan se tarkastelee mahdollisuutta sopeuttaa Paimion henkilöstömäärää määräaikaisilla lomautuksilla ensi vuoden aikana. Paimion nautayksikössä työskentelee noin 35 henkilöä.

HKScan suunnittelee lomauttavansa Paimion lisäksi myös Outokummun henkilöstöä ensi vuonna.

Yhtiö arvioi henkilöstövähennysten ja muiden muutosten kohdistuvan merkittävimmin Rauman siipikarjayksikön toimihenkilöihin, ylempiin toimihenkilöihin ja johtajiin. Vähennystarve on Raumalla 25 henkilöä.

Yhtiö suunnittelee konsernilaajuisen toimintamallinsa uudistusta, joka tarkoittaa henkilöstövähennyksiä vain Suomessa. Yhteistoimintaneuvottelut alkavat myös Ruotsissa.

HKScanin tavoitteena on tehdä päätökset ja toteuttaa mahdolliset toimenpiteet viimeistään vuoden 2019 loppuun mennessä.