”Kun vaikeneminen tai vaientaminen ulottuu päätöksentekoon, julkiseen keskusteluun tai uutisointiin, tulos on hiljaisuuden spiraali. On syytä olla huolissaan uutisista, jotka jäävät kirjoittamatta, koska kirjoittaja ei uskalla.”
Lainaan kirjailija Sofi Oksasta, joka teki lahjoituksen toimittajat ilman rajoja-järjestölle edistääkseen sananvapautta. Oksanen on huolissaan vihapuheesta, mutta myös valeuutisista ja disinformaation lisääntymisesta ja siitä, miten demokratia kaventuu, jos asioista ei uskalleta puhua.
Huolissani olen minäkin, mutta voin heiluttaa ainoastaan sanan säilää. Ja vaikka minua suuresti huolestuttaa maailman meno, niin kaikkein lähinnä ovat kuitenkin kotikonnut. Miten asiat täällä menevät? Miten osaamme ratkoa vaikeita asioita, kun ne huutavat ratkaisuja.
Vihapuheen kohteeksi olen joutunut työssä vain kerran pari, mutta sitä perustelen usein, miksi joku uutinen tehdään. On herkästi toimittajan vika, kun lehti nostaa esiin asioita, jotka aiheuttavat keskustelua. ”Viestintuoja ammutaan” . Toki toimitus mielellään avaakin työtapojaan. Viime viikolla sain lopultakin aikaiseksi myös sen, mikä oli ollut usein mielessä: lisäsimme nettisivuille linkin toimitustyön perusteista kertoviin journalistien ohjeisiin.
Näin monta riviä tuli kirjoitettua, ennenkuin pääsen Sauvon kouluun. Kenelläkään meillä täällä toimituksessa ei ole laittaa lasta Sauvon kouluun, eikä siis henkilökohtaisia intressejä sen suhteen, rakentuuko siellä terve koulu. Meidän intresseissä ei myöskään ole vetää mattoa pois itsenäisen Sauvon kunnan alta, sillä lentävää mattoa ei tietääkseni ole tilalle heittää, eikä lähiseudulla löydy onnelaa. Paimion talous on omalla laillaan suossa, samoin Kaarinan, joka korjaa homejälkiä urakalla, ja venytystä riittää Turullakin. Sauvon etu on, että maalla on kuitenkin aina jotenkin mukavampaa.
Se lie selvää, että kaikissa kunnissa lasketaan päälukuja ja euroja ja käydään keskustelua siitä, miten pärjätään. Jotkut odottavat, että maan hallinto alkaa pian kaupitella porkkanarahoja kuntaliitoksiin, mutta nekin lievät hetken helpotus.
Olen huolissani siitä, jos keskustelu kuntalaisten ja päättäjien välillä jumittaa siihen, että päättäjät päättivät, ja se siitä. Jos maineesta on huolissaan, voi googlettaa homekoulut ja maan kunnat ja vilkaista mitä se on vaikuttanut muuttoliikkeeseen. Kaarinassa on kahdeksan homekoulua ja silti satamäärin väestönkasvua joka vuosi. Hiukan voi miettiä myös sitä, mitä tehdä sille viestille, jota sauvolaiset itse ulos välittävät. Turhan moni sanoo, että ”tää vaikeneminen on meidän kulttuurissa”. En ollut aiemmin kuullut pelosta joutua mustalle listalle.
Entä jos tulisikin uutinen, että Sauvossa istuttiin porukalla alas ja näin päätettiin? Perusteluina vaikkapa yhteinen ja lasten etu, hyvä ja rakentava keskustelu, asioiden tutkiskelu ja kompromissit, uusia ajatuksia, katse hakeutui samaan suuntaan, tulevien sauvolaisten eduksi… Onhan se ennenkin onnistunut!
Taina Tukia
PS. En sano mitä pitäisi päättää. Se on sauvolaisten asia.
