Paimio hillitsee lainamäärän kasvua jäädyttämällä investoinnit minimiin. Tulossa jo kolmas peräkkäinen alijäämäinen vuosi.

0
Paimion hallintojohtaja Jaana Hölsö ja kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki e työhuoneessa. Jussinmäki esittelee seuraavan vuoden talousarvioehdotuksensa

PAIMIO

Paimion kaupunki pitää koulurakentamisessa ainakin vuoden mittaisen hengähdystauon ja saa sitä kautta lainamääränsä kasvun katkeamaan.

Palvelujaan Paimio ei ole aikeissa heikentää – ainakaan ensi vuonna – mutta palvelutarjonnan laajenemistakaan ei ole odotettavissa.

– Tämä on palvelut säilyttävä pienten investointien talousarvio, muotoili Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki julkistaessaan torstaina kaupungintalolla ehdotuksensa Paimion vuoden 2020 talousarvioksi.

– Ensi vuoden osalta investoinnit alittavat poistot. En muista, koska Paimiossa olisi edellisen kerran ollut vastaava tilanne.

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2020 investointien nettosummaksi on 2,1 miljoonaa euroa.

Kuntalaisia ei kuriteta

Viime vuosi oli Paimiossa vahvasti alijäämäinen, ja kuluvasta vuodesta tulee surkea. Siihen nähden kaupunginjohtajan talousarvioehdotus vuodelle 2020 on kuntalaisten kannalta varsin siedettävä: veroprosentit eivät nouse, ja palvelutkin pysyvät ennallaan.

Toisaalta mitään ekstraa ei ole luvassa, ja ensi vuodesta näyttää tulevan Paimiolle jo kolmas peräkkäinen alijäämäinen vuosi.

Vuoden 2020 alijäämän arvioidaan olevan suuruudeltaan ”vain” puoli miljoonaa euroa. Kuluvan vuoden alijäämän pelätään sen sijaan muodostuvan jopa 2,5 miljoonan euron suuruiseksi.

Vuodelta 2018 Paimion kaupungin tilinpäätös osoittaa 1,3 miljoonan euron alijäämää.

Sopeutusta ja ulkopuolista tukea

Vesihuollon yhtiöittäminen toi joitakin vuosia sitten kaupungin taseeseen tuntuvan ”teknisen” ylijäämän, joten ensi vuoden jälkeenkin Paimion taseessa on liki yhdeksän miljoonan euron suuruinen ylijäämä. Suunta on kuitenkin uhkaavasti alaspäin.

– Tätä taustaa ja kuntatalouteen kohdistuneita leikkauksia vasten on perusteltua se, että Paimion kaupunginhallitus on esittänyt valtuustolle talouden sopeutusohjelman laatimista, kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki totesi.

– On hyvä, että niin luottamushenkilöt kuin viranhaltijatkin saavat ulkopuolista kuntatalous-osaamista ja näkemyksiä siitä, miten Paimion taloutta voidaan vahvistaa.

Sopeutusohjelman laatimisesta ja konsultin palkkaamisesta on tarkoitus päättää marraskuussa. Ajatuksena on, että konsultointi alkaisi mahdollisimman pian ja jatkuisi huhtikuulle saakka.

Konsultoinnin kustannukset ovat luokkaa 30 000–40 000 euroa.

Velkaantumiselle halutaan piste

Jussinmäki on vuosien saatossa oppinut, että talousasiat eivät kaunistelemalla parane. Hän totesi torstain tilaisuudessa, että Paimiolla on asukasta kohden velkaa selvästi keskimääräistä enemmän.

– Paimio kuuluu Suomen kuntien velkaisimpaan kymmenykseen, Jussinmäki sanoi.

Paimiossa iso osa velasta on kertynyt kymmenenvuotisesta koulurakentamisesta ja on suoraan peruskaupungin piikissä. Toisaalta konsernivelkaa Paimiolla on yllättävänkin vähän.

– Kaupungin talous on kuluneella vuosikymmenellä milloin vahvistunut ja milloin heikentynyt, ja voi sanoa, että vakaus on puuttunut. Meillä on Paimion taloudessa edelleen isoja ongelmia. Tärkeintä on löytää ratkaisu kaupungin velkaantumiseen.

– Tämä talousarvio antaa lievästä alijäämästä huolimatta mahdollisuuden pysäyttää lisävelkaantuminen, Jussinmäki summasi.

Valtuusto päättää talousarviosta, ensi vuoden verotuksesta, sopeutusohjelmasta ja konsultin palkkaamisesta marraskuun 13. päivän kokouksessaan. Sitä ennen kaupunginhallitus käsittelee kaupunginjohtajan eilen antamaa talousarvioehdotusta.