Pieniä ja suuria ihmeitä

0

Kaikkihan tietävät, että Suomi on musiikin ihmemaa. Täältä kasvaa maailmalle niin kapellimestareita, laulajia, solisteja kuin yhtyeitä ja orkestereitakin. Mutta tiedätkö, mikä on tämän ihmeen takana?

Vastaus on: musiikkiopisto. Tarkemmin sanottuna musiikkioppilaitosjärjestelmä, jota alettiin Suomessa kehitellä 1960-luvulla, johtotähtenä tasa-arvo. Kauaskantoinen ja perustavaa laatua oleva idea oli luoda tavoitteellinen, systemaattinen ja valtakunnallisesti kattava, koululaitoksen ulkopuolinen musiikin opettamisen järjestelmä.

Rahoittajina ovat alusta lähtien olleet valtio ja kunnat, mikä on tuonut vakautta ja pitkäjänteisyyttä niin toimintaan kuin sen kehittämiseen. Julkinen rahoitus on mm. edellyttänyt musiikkiopiston opettajilta koulutusta eli musiikillista ja pedagogista osaamista.

Siis riippumatta siitä, missä päin Suomea satut asumaan, sinulla on samanlaiset mahdollisuudet päästä oppimaan soittamista ja laulamista ammattitaitoisten opettajien johdolla ja kehittyä muusikkona niin pitkälle kuin vain pystyt ja haluat.

Tiesitkö, että Paimiossakin on tällainen ihmeellinen oppilaitos? Siellä lukion vanhassa siivessä, jonka ikkunoissa palavat valot iltamyöhään.

Nykyään musiikkiopistojen antama soiton- ja laulunopetus on taiteen perusopetusta (TPO) laajan oppimäärän mukaan, ja siitä on säädetty oma laki ja asetus. TPO:n mukaan voi opiskella myös arkkitehtuuria, kuvataidetta, sirkusta, käsityötä, sanataidetta, tanssia, teatteria ja mediataidetta.

TPO-oppilaitoksilla on aina oltava Opetushallituksen laatimien perusteiden mukaan tehty opetussuunnitelma (ops). Paimion musiikkiopiston ops on luettavissa nettisivuiltamme.

Paimion musiikkiopistossa TPO-opinnot koostuvat perusopinnoista (alkutason, keskitason ja ylätason opintokokonaisuudet) ja syventävistä opinnoista. Opintoihin kuuluu eri osa-alueita: eniten omaa pääainetta ja lisäksi teoriaa, historiaa, sävellystä, yhteismusisointia, projekteja… Sivuaineitakin voi opiskella, esim. jotain toista soitinta, tai laulaa kuorossa. Syventävien opintojen päätteeksi saa päättötodistuksen.

Monien alojen opintoihin hakeutuessa musiikkiopiston päättötodistuksesta saa lisäpisteitä. Ja kaikilla aloilla on hyötyä musiikkiopinnoista. Lukuisat tutkimukset todistavat niiden myönteisistä ja kehittävistä vaikutuksista aivoihin, motoriikkaan, oppimiseen, stressinsietokykyyn, tavoitteellisuuteen, keskittymiskykyyn, pitkäjänteisyyteen ym. Oppimisprosessin aikana tapahtuu pieniä ihmeitä, kun tutustuu itseensä musiikin sanattomalla myötävaikutuksella. Ja mikä tärkeintä, oppii nauttimaan itse prosessista – soittamisesta ja laulamisesta ja niissä kehittymisessä. Siinä toteutuu musiikkiopistojärjestelmän suurin ihme: ikioma musiikkisuhde!

Elina Jaanu

musiikkiopistolainen vuodesta 1973