– Vaikka olen vuosia harrastanut lajia, vasta viime vuonna ehdin kesämökkini lähelle sijaitsevalle pellolle tutkimaan. Ensin oli tietysti hankittava luvat maanomistajalta ja sitten odotettava, että sato saatiin korjatuksi pellolta. Silläkin on väliä onko pelto vanha vai tuore ja onko sitä kynnetty tai pinnalta vaan muokattu. Löytöjä tuli suhteellisen paljon, johtuen pellon tarkasta läpikäynnistä etsimen kanssa, kertoo Villikka.
Ruskullan pellon löytöihin pääsee tutustumaan tulevana lauantaina Sauvon kirjastossa. Kaksikko esittelee myös muun muassa Sauvon olemassa olevat muinaismuistolain suojelemat kohteet, ottaa vastaan löytöjä ja vastailee yleisön kysymyksiin.
– Meidän tavoitteemme on, että kaikki sauvolaiset kiinnostuisivat omasta historiastaan ja olisivat mukana muinaisten esineiden löytämisessä. Kerromme myös Suomen muinaismuistolaista, jokamiehenoikeuksista ja metallinpaljastimen käytöstä, sanoo Reinikainen.
Miehet jatkavat vapaaehtoistyötänsä kirjaston esityksen ja näyttelyn jälkeen.
– Me toivomme havaintoja, kuvia jo löydetyistä esineistä, perimätietoa ja ideoita sopivista tutkimuskohteista. Meillä on tiedossa viranomaisvaatimukset ja tietämystä asiasta. Toimimme yhteistyössä kunnan kanssa, joten tietoja voi lähettää osoitteeseen paivi.inkinen@sauvo.fi, kertoo kaksikko.Kirjaamattomat löydöt eivät kartoita historiankirjoja
Moni löytö makaa takan reunuksella tai kirjahyllyssä, sillä niistä ei uskalleta kertoa. Metallinpaljastimen kanssa piippailu nähdään usein rahallisesti merkittävänä harrastuksena. Jokainen joka tuntee lajin etiketin ja säännöt, tietää kuitenkin, että löydöt voivat olla historiallisesti arvokkaita, mutta rahapussin paksuutta ne eivät kasvata.
– Monella on pelko siitä, että historiallisesti arvokkaan löydön kohdalla pelto menisi käyttökieltoon. Se ei pidä paikkaansa. Edes Janakkalan miekkamiehen kaivuut eivät estäneet pellon käyttöä kuin muutaman päivän ajan. Museovirasto kaivaa löydöt ja tutkii maaperän. Sen jälkeen pelto on taas käytettävissä viljelyyn. Kannattaa myös muistaa, että takanreunuslöydöt eivät koskaan pääse myöskään historiankirjoihin, opastaa Villikka.
Villikka myöntää aikoinaan kolunneensa uimarantoja kolikon kuvat silmissä. Ajan kanssa homma kävi kuitenkin tylsäksi.
– Sitä kolikkokekoa on hauska esitellä vitsinä muille, mutta ei se historiaa muuta. Vanhojen kolikoiden tai esineiden kohdalla ollaan paljon mielenkiintoisempien asioiden äärellä.
Villikka suhtautuu tosissaan metallinetsintään ja on suorittanut Suomen ensimmäisellä Museoviraston järjestämällä kurssilla virallisen kortinkin itselleen. Kyseessä on metallinetsinnän harrastajan kortti.
– Se ei ollut mikään läpihuutojuttu, sillä 30 prosenttia osallistujista eivät päässeet kokeesta läpi. Kokeessa kysyttiin alan eri lakipykälistä, kuten muun muassa löytötavaralaista, rikoslaista, muinaismuistolaista ja jokamiehenoikeuksista. Kortti ei ole pakollinen metallinetsijälle, mutta itseäni se ainakin auttaa todistamaan maanomistajalle, että olen perehtynyt asiaan.
Metallinpaljastimen kanssa piippailevan on hyvä perehtyä perusteellisesti myös historiaan, ettei tule tietämättömyydellään tuhonneeksi tärkeitä asioita.
– Kannattaa liittyä esimerkiksi aarremaanalla.com -sivustolle, josta saa paljon harrastajien vinkkejä lajiin. Se mitä maasta sitten löydät, olisi hyvä osata myös tunnistaa. Jos löydät esimerkiksi viikinki- ja ristiretkiaikaisen kupurasoljen, niin jos vierestä tulee samanlainen piippi, niin älä kaiva sitä enää ylös. Siinä vaiheessa kun viet yhden esineen arkeologille hän on iloinen. Toinen esine samasta kuopasta, niin hän on jo vakava ja kolmas esine samasta kuopasta, niin hän itkee. Tämä kuvastaa hyvin liikakaivuun seurauksia. Kaivamalla maaperää ennen arkeologeja menetetään tietoa valtavasti ja sen vuoksi on tärkeää tunnistaa mitä löytää, kertoo Villikka.Lauantaina 5.10. klo 11 Matti Reinikainen ja Esa Villikka Sauvon kirjastossa kertomassa metallinetsinnästä ja vastaamassa yleisön kysymyksiin. Kuka hukkasi piparkakkunsa peltoon Karunassa? -näyttely esillä Sauvon kirjastossa joulukuuhun asti.
Anni Himberg
