Paimion Karjalaseuran neliosaisessa ohjelmakokonaisuudessa ”Talvisota ja evakkoon lähtö 80 vuotta” saimme nauttia viime viikon torstaina Paimiosalissa kolmen taiteilijan muodostaman Helmikät – ryhmän tunteisiin vetoavasta esityksestä. Lausuja Marjatta Järvinen, laulaja Tuija Saura ja muusikko Iina Kivimäki johdattelivat kuulijoita runon ja musiikin keinoin talvisodan alkamisesta nykyisiin karjalaisten kivijalkamatkoihin entisille kotiseuduille.
Jo Eino Leinon kuusi vuotta ennen Suomen itsenäistymistä kirjoittamassa aloitusrunossa Karjalan kannas todetaan, kuinka Karjala on ollut kautta historian vartiopaikka. Karjala on teidän ja Karjala on meidän, mutta emme me rajan yli ryntää.
Sodan taustatietoja on koottu teokseen Pääteasema, Karjalaiset Paimiossa, kuin myös paimiolaisen Tuula Laurin kokoamaan teokseen Kerron päivien heräämisen. Siinä on Tuulan enon Heikki Konton runoja ja äitinsä Laila Peltolan muistelmia.
Lokakuussa 80 v. sitten Suomessa elettiin YH:n aikaa, mutta siitä huolimatta sotaan ei oltu riittävästi varauduttu ja karjalaiset joutuivat kokemaan äkkilähdön evakkoon.
Johanneksessa syntynyt Laila Peltola kertoi tilanteesta talvisodan alkaessa 30.11.1939:
– Sen mie muistan nii ko eilisen päivän. Venäläiset lentokonneet tulliit, ne lensiit ihan matalal mein yli, männiit Viipurii pommittammaa.
Karjalaisten kaipuuta ei poistanut Saimi Sorri-Hukkasen kuvailemat juhlavat vastaanottoseremoniat Keski-Suomessa. Samanlaisia pidettiin Paimiossakin. Karjalaiset kaipasivat kivennapalaisen Ilmari Pimiän sanoin Karjala kaunis, Karjala kallis tai valkjärveläisen Asko Viholaisen mukaan Kaipas miu äiti Karjalaa.
Jälkipolville riittää pohdittavaa: Mitä sie ajattelit, ko Karjalaa palasit, ja kivijalka jälel vaa ol talostais tai Heikki Konton sanoin Sielläkö olette ajatuksissanne olleet äitini ja isäni.
Runon ja musiikin vuoropuhelu eteni ajallisesti sekä myös tunnetasolla. Marjatta Järvisen runoesitysten eleetön tyyli ja taitava äänenkäyttö auttoi kuulijaa eläytymään syvälle runojen tunnetiloihin.
Lottapukuun pukeutuneen Tuija Sauran koskettavat lauluvalinnat jatkoivat runon tarinaa ja siihen yhdistettynä Iina Kivimäen improvisaatiot kanteleella ja pianolla toimivat runojen ja laulujen tukena ja johdattelivat teemaa.
Tuija Saura muisti lauluosuudessaan vartiossa olleita sotilaita, kuten myös lottiakin.
Laps olen Karjalan -laulu nostaa ainakin jokaisen karjalaisen tunteet pintaan, varsinkin jos siihen vielä yhdistetään kanteleen kaihoa, ja Evakon laulu ei jätä enää silmäkulmaa kostumatta.
Karjalaiset eivät ole jämähtäneet katkeruuteen ja se tuli esille myös esityksessä. Kotiseutumatkoilla kohdataan hymy huulilla entisillä kotipaikoilla asuvat Igorit, jotka sierettynein käsin pitelevät vodkapulloa ja nukkuvat ruusupöheikössä.
Vaikka entistä Karjalaa muistellaan haikeana, niin Maaria Leinosen mukaan meillä on Toivo. Tärkeä viesti jälkipolville on Kirsi- Maria Hiltusen sanoin: Lapseni, rakkahimpani, alkää koskaan unohtako juurianne, sukunne historiaa, esivanhempiemme syntysijoja ja tarinoita.
Iina Kivimäen pianolla loppusoittona esittämän Oskar Merikannon Valse Lenten aikana jokainen voi koota ajatuksensa illan tunnelmista.
Yleisö kiitti tunteikkaasta ja taidolla rakennetusta illasta ja yleisön pyynnöstä ilta päättyi Karjalaisten lauluun.
Arja Kulmala
Paimion Karjalaseuran sarjan ”Talvisota ja evakkoon lähtö 80 vuotta ” seuraavat tilaisuudet ovat to 21.10. klo 19 , jolloin on FT Pirkko Kanervon esitys Karjalani, Karjalani, maani maailmani Asemaseurakunnan tiloissa ja to 28.11. klo 18 Paimiosalissa on emeritus suurlähettiläs Hannu Himasen esitelmä ” Voiko viidakon laki palata? Talvisodan varjo Suomen ja Euroopan yllä”.
