Tassuttelemaan Piikkiön Linnavuoren ulkoilureiteille

0
Kirsi Huoposen oman Velmu-koiran pentue, rodultaan schipperke.

Piikkiön seurakunta alkaa järjestää kävelylenkkejä koira- ja luontoihmisille Linnavuoren ulkoilureiteillä. Ensimmäinen on sunnuntaina 27.10. kello 14–16. Koirakävelyt jatkuvat joka kuukauden viimeisenä sunnuntaina eli tämän vuoden puolella vielä 24.11. ja 29.12.
Tarkoitus on olla foorumi, jossa koirien ja luonnon harrastajat voivat jakaa yhteisiä asioita luonnossa liikkuen, kokea elämyksiä ja iloa ja saada vaihtelua lenkkirutiineihin. Koska koirat eivät pääse kaikkialle, on hyvä olla tilaisuuksia, johon ne ovat tervetulleita.
– Kaikki koirat voivat tulla, haukku ei haittaa, mutta koirat pidetään kiinni, sanoo koirakävelyjen vetäjä, Piikkiön seurakunnan luottamushenkilö ja vapaaehtoinen Kirsi Huoponen.
Yhdessäolo tunnetusti kohentaa mielialaa. Koira on hyvä yhteinen nimittäjä erilaisten ihmisten välillä.
– Ihminen ja koira ovat sosiaalisia eläimiä. Lenkillä ei kuitenkaan tarvitse olla puhelias, mukanaolo riittää.
Koirakävelyille voi lähteä mukaan myös ilman koiraa, jolloin tarjolla on lenkkeilyseuraa.
Kokoontuminen tapahtuu Piikkiön Kehityksen kerhotalon parkkipaikalla Lystiläntiellä, ja tarkoitus on kiertää Linnavuoren ulkoilureittejä. Lenkki sisältää vaihtelevaa metsämaastoa. Mäkiä ja kallioita on jonkin verran, mutta itse Linnavuorelle ei ole tarkoitus kiivetä.
Koirakävelyjen lomassa on lisäksi ohjelmassa lyhyt luontohartaushetki.
– Mukaan säänmukainen varustus ja iloinen mieli! Huoponen ohjeistaa.