– Minulla oli oma parturiliike Kurdistanissa kahdeksan vuoden ajan, ja Suomessa olin sellaisessa työntekijänä kaksi vuotta, Salim kertoo.
Paimioon hän tutustui ollessaan hetken aikaa yrittäjänä pitseria Bellassa, sen vuokralaisena. Salim kertoo ihastuneensa silloin rauhalliseen Paimioon.
– Varmaan muutamme tänne kunhan lukiossa oleva poikani saa ajokortin. Vaimoni on saamassa töitä täältä joulukuun alussa.
Uusi parturi-kampaamo tuo selvästi uudenlaista hintakilpailua Paimioon. Salimin mukaan edullisempi hinta perustuu siihen, että ammattitaitoinen parturi leikkaa hiukset nopeasti.