Joidenkin tutkimusten mukaan suomalaisten stressitaso on korkeimmillaan joulun alla. Paine alkaa kasvaa marraskuun puolenvälin paikkeilla, ja huippu saavutetaan joulunpyhien alla. Tämä lienee totta monen kohdalla.
Hiljattain julkistettiin kuitenkin sellaistakin tutkimustietoa, että joulukuussa ihmisten on yleisesti ottaen verraten hyvä olla. Tyytyväisyys- ja onnellisuuskäppyrät ovat kuulemma joulun alla suunnilleen samalla tasolla kuin kesälomakuukausina, jolloin ihminen on keskimäärin onnellisimmillaan.
Stressiä kansalaisille aiheuttavat siivous-, ruuanlaitto-, kyläily- ja lahjanhankintapaineet. Hyvää mieltä synnyttävät puolestaan esimerkiksi joulukoristelut ja -valot, spontaanit joululounaat, iloiset pikkujoulu-happeningit ja tietenkin se, että joulukuu on atmosfääriltään täysin poikkeuksellinen verrattuna muihin kuukausiin.
Voinee siis summata, että joulunalusviikot eivät ole kovinkaan miellyttävää ja tunnelmallista aikaa, jos on joulun suhteen suorittaja, mutta jos poimii joulun kohdalla rusinat glögistä, niin elo voi olla hyvinkin viihtyisää ja lokoisaa.
Tietenkin on myös heitä, joille joulu on täysin yhdentekevä. Sekä arkisessa että uskonnollisessa kontekstissa. Mutta eivät hekään välttämättä ole joulun vihaajia.
Lapsille joulu ja joulunaika on yleensä erityisen tärkeä. Meistä useimmilla on mieluisia muistoja pienistäkin jouluisista yksityiskohdista, kuten esimerkiksi kalenterin ensimmäisen luukun avaamisesta, piparkakkujen leipomisesta, joulukorttien postittamisesta ja saamisesta sekä tietenkin jännityksen täyteisestä odottamisesta.
Itse muistelen olleeni lapsena todella suuri joulun ystävä. Varmasti siihen vaikutti paljolti se, että koti oli perusturvallinen.
Kaikkien lasten kohdalla niin ei ollut silloin eikä valitettavasti ole vieläkään. Alkoholille tuoksahtava tunnelma on takuuvarma joulumielen tappaja.
Yhtä lailla moni meistä muistaa, ettei myöhäisessä teini-iässä ja opiskeluvuosina joulu ollut kovinkaan kiinnostava asia. Syötiin ja saunottiin ja katsottiin kun Tapiolan kuoro lauloi televisiossa. Ja siinäpä se sitten olikin.
Lapsiperheissä joulunaika on voittopuolisesti miellyttävää. Lasten ilosta vanhempienkin hyvä olo kumpuaa. Mihinkään en vaihtaisi iltahetkiä, jolloin ajoimme lasten kanssa tuomiokirkolle tai Runosmäkeen hankkimaan joulukuusta. Joka tietenkin piti koristella jo samana iltana, vaikka lehvät olisivat olleet kauttaaltaan lumessa ja jäässä.
Paimiossa järjestetään huomenna joulumarkkinat, ja Sauvossa joulunavaustapahtuma. Niissä on lasten ja aikuisten hyvä olla – joulustressiä tuntematta.
PERTTU HEMMINKI