
Ansion sementtivalimo Oy maksoi paimiolaisista yrityksistä eniten veroja viime vuonna. Yritys teki 2,3 miljoonan euron verotettavan tuloksen, josta se maksoi veroja noin 470 000 euroa.
Yrityksen tulos ja maksuun pantu veropotti kasvoivat reippaasti edellisestä verotuksesta. Vuonna 2017 tulos oli 1,99 miljoonaa euroa ja verot 400 000 euroa.
Toiseksi yritysten verolistalle nousi Pemarstock, jonka toimitusjohtaja on Lassi Lähteenmäki ja hallituksen puheenjohtaja Erkki Lähteenmäki.
Viimeisin tilinpäätös vuodelta 2018 kertoo, että Pemarstockin liikevaihto oli 6 881 000 euroa ja tilikauden tulos 1 680 000 euroa.
Paimion verolistan 20 yritystä maksoivat viime vuonna veroja 2,2 miljoonaa euroa. Vuonna 2017 veropotti 20 suurimmalta yritykseltä oli 2,3 miljoonaa euroa.
Kovan nousun Paimion yrityslistalla tekee VA Optimate Oy, joka on vuonna 2013 perustettu talotekniikka-alan palveluita tarjoava yritys. Yrityksen liikevaihto ja henkilöstö on kasvanut viime vuosina.
Yrityksen toimitusjohtaja on Pekka Vornanen ja hallituksen puheenjohtaja Juha Artiola.
Paimion verot 2018, yrityslista
Yritys | Verotettava tulo | Maksuunpantu vero | |
1. | Ansion Sementtivalimo Oy | 2 331 079 | 469 216 |
2. | Pemarstock Oy | 1 494 442 | 293 224 |
3. | Hot Mix Oy Finland | 1 433 303 | 289 761 |
4. | Paimion Lämpökeskus Oy | 641 923 | 130 596 |
5. | Vilomix Finland Oy | 535 241 | 108 887 |
6. | Mesera Cranes Finland Oy | 528 280 | 107 470 |
7. | Vahasilta Oy | 447 213 | 90 973 |
8. | Paimion Palaliha Oy | 438 318 | 89 163 |
9. | VA Optimate Oy | 360 157 | 73 257 |
10. | Premium Pet Food Suomi Oy | 316 628 | 64 399 |
11. | Ampeerix Oy | 310 000 | 78 550 |
12. | J2P2-Invest Oy | 280 000 | 70 945 |
13. | Alitalon Vihannes Oy | 279 234 | 56 789 |
14. | Kasvihuonerakennus J & P Kurki Oy | 244 759 | 49 773 |
15. | Paimion Metka Hinta Oy | 211 448 | 42 995 |
16. | IPEKO OY | 197 080 | 40 071 |
17. | Villa Ahki Oy | 195 874 | 39 825 |
18. | Ama-Prom Oy | 192 059 | 39 049 |
19. | Puhetulkit JuTuksi Oy | 171 147 | 34 793 |
20. | Asianajotoimisto Vesa Thureson Oy | 162 153 | 32 963 |
KOKO SUOMESSA yhteisöasiakkaille määrättiin tuloveroa verovuodelta 2018 maksettavaksi yhteensä noin 5,9 miljardia euroa Se on 255 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2017. Nousua on 4,5 prosenttia.
Paimiolaiset yhtiöt löytyvät julkisista verotiedoista yrityksen kaupparekisteriin merkityn kotikunnan mukaisesti.
Suurimmat yhteisöveronmaksajat Suomessa 2018:
- UPM 202 miljoonaa euroa
- Neste 146,1 miljoonaa
- Bayer 145 miljoonaa
- Nordea 135,8 miljoonaa
- Sampo 124,9 miljoonaa
- Solidium 124,1 miljoonaa
- Metsäliitto 122,4 miljoonaa
- OP 121 miljoonaa
- Supercell 103,1 miljoonaa
- ABB 70,9 miljoonaa
- Lähitapiola 68,9 miljoonaa
JULKISIA VEROTIETOJA ovat tieto verotettavasta tulosta, maksunpannun veron yhteismäärä, ennakoiden yhteismäärä ja veronkannossa maksettava tai palautettava määrä. Tieto siitä, paljonko yhtiö on maksanut veroa mihinkin kuntaan, ei ole julkinen tieto.
Tiedot eivät sisällä huojennettua viivästyskorkoa tai palautuskorkoa.
Maksuunpantujen verojen yhteismäärä sisältää yhteisöveron, huojennetun viivästyskoron ja veronkorotuksen sekä yleisradioveron. Suomessa suoritettavasta verosta on vähennetty vieraassa valtiossa suoritettu vero sekä väliyhteisötulosta maksettavasta verosta vähennettävä vieraalle valtiolle suoritettu vero.
Yhteisöjen verotiedoissa ei näy asunto-osakeyhtiötä, keskinäiset kiinteistöosakeyhtiötä ja rajoitetusti verovelvollisia kuolinpesiä.
Mahdolliset muutoksenhaun tai oikaisun johdosta verotukseen tehdyt muutokset tai täydentävää verotuspäätöstä koskevat tiedot eivät ole julkisia.