Turkulainen, pääsääntöisesti korkeakouluopiskelijoista koostuva Chiefs on jääkiekon II-divisioonaan kuutoslohkossa joukkue, joka voi hyvänä päivänä voittaa kenet tahansa. Paimion Haka kohtasi liukkailla luistimilla vipeltävän Chiefsin Turun Kupittaalla viime viikon loppupuolella kahteen otteeseen peräkkäin. Haka joutui molemmilla kerroilla toteamaan, että Chiefs on Kupittaan isossa kaukalossa ellei ilkeä, niin ainakin kohtalaisen ikävä isäntä.
Torstaina Haka oli Kupittaalla altavastaajana toisesta erästä eteenpäin, mutta pari päivää myöhemmin sunnuntaina Haka kykeni viemään pelin jatkoajalle saakka ja nappaamaan Turusta sentään yhden pisteen sarakkeeseensa. Torstaina Chiefsille selkeät 8–3 numerot (2-2, 2-0, 4-1). Sunnuntaina jatkoajan päätteeksi Hakalle niukka tappio maalein 5–4 (1-1, 3-2, 0-1, 1-0).
Torstain myöhäisillan ottelussa paimiolaisilla oli lyhyt pelaajalista. Lieneekö ollut kyse siitä vai jostain muusta, mutta melko aneemiselta ja energiattomalta Hakan peli-ilme vaikutti. Ossi Nurminen taisi olla ainoa vihreäpaitainen, joka vaivautui muutamaan otteeseen jopa taklaamaan vastustajaa. Vanha kiekkofraasi ”yhden potkun verran jäljessä” toteutui Hakan kohdalla torstai-iltana karulla tavalla.
Torstain pelistä on Hakan kohdalla kuitenkin syytä mainita Iikka Kylénin kaksi hienoa maalia ja Ossipekka Lehtosen antama pitkä kaunis lättysyöttö Timo Salmisen mallikkaasti tekemään 1-2 johtomaaliin.
Hakalla oli päätöserän lopulla – Kylénin 5-3 kavennuksen myötä – vielä pienoiset mahdollisuudet tarrata ainakin yhteen pisteeseen kiinni, mutta kun Ossipekka Lehtosen kaatuminen kiekon kanssa hyökkäysalueella ei johtanut Hakan toivomaan ylivoimatilanteeseen, tyssäsi loppukiri siihen. Ylivoiman sijaan tuomariratkaisuna oli hiukan ponneton ”annetaan kummallekin kakkonen” -tuomio.
Juho Santanen torjui Hakan maalilla molemmat Chiefs-pelit – puolta erää lukuun ottamatta – varsin hyvillä torjuntaprosenteilla, sarjataso huomioon ottaen. Torstain pelin päätöserän loppupuolella Santanen joutui lihaskrampin vuoksi tekemään Hakan maalinsuulla tilaa Joni Järvenperälle, joka hankalassa tilanteessa hoiti homman hyvin.
Sunnuntain pelissä Haka-pelaaja istui jäähyllä kahdeksan kertaa ja Chiefs-pelaaja viisi kertaa. Chiefs iski kiekon ylivoimalla kahdesti Hakan maalin perukoille. Haka ei puolestaan onnistunut maalinteossa ylivoimalla kertaakaan.
Hakan kokoonpanossa illasta toiseen puurtavan Saku Aholaisen osana oli istua avauserässä jäähyllä kuusi minuuttia miltei putkeen. Yhden kakkosista sai myös Hakan valmentaja Jari Saaristo, syynä ”epäurheilijamainen käytös”. Näiden jäähyjen kuluessa Hakan maaliverkko ei kuitenkaan soinut.
Hakan syksy on ollut tähän saakka vahvasti vieraspelipainotteinen, mutta marraskuulle on sentään luvassa myös yksi kotiottelu. Se pelataan Paimion OP-Areenalla lauantaina 16. marraskuuta. Vastustajaksi saapuu lohkossa viimeisenä oleva Karhu HT II Porista.