Faktatietoa päihteistä tarjolla koko ensi viikon

0
Nuuskan käyttö on kasvanut huolestuttavasti.

On ehkäisevän päihdetyön viikon aika paikallisesti ja toki myös valtakunnallisesti. Ensi viikolla Paimiossakin on joka päivä tarjolla tietoa päihteiden käytön vaaroista ja seurauksista. Ohjelma on pääosin suunnattu nuorille ja heidän vanhemmilleen, mutta tällä kertaa viikon päätapahtuma on avoin kaikille kiinnostuneille, vaikka muualtakin tuleville. Keskiviikon hyvinvointi-illassa aiheena nimittäin on Elämä ennen ja jälkeen korkin, ja asiana alkoholin käytön ikävät seuraamukset.

– Aihealue on tuttu, mutta toivomme kokemusasiantuntijan kertomuksen rohkaisevan ihmisiä tulemaan paikalle. Alkoholin ongelmakäyttö on raastava asia, mutta kun aihealuetta lähestyy jonkun tarinan kautta, se on ehkä helpompaa. Ja päihdeterapeutin avulla saadaan asiaan myös toinen tärkeä näkökulma, pohtii vapaa-aikatoimen päällikkö Mia Konradsdal .

Keskiviikon hyvinvointi-illassa puhujana on siis fysioterapeutti Stina Carpelan , joka kertoo omat kokemuksensa siitä, miksi ei enää juo. Päihdeterapeutti Ilkka Laaksonen jatkaa kertomalla mikä on liiallista käyttöä ja milloin pitää olla huolissaan omasta tai läheisen alkoholinkäytöstä. Illan päättää musiikki, jonka esittäjät tulevat Varsinais-Suomen Kansanopistosta.

Nuuska ja kannabis esillä

Yläkouluikäiset ja heidän vanhempansa saavat viikolla rautaisannoksen tietoa koskien mm. nuuskaamista ja kannabista. Maanantaina yläkoulun aulassa on Niko-projektin nuuskanäyttely ja info ja illaksi se siirtyy Tillintuvalle.

Nuuskan käyttö on Konradsdalin mukaan selvästi kasvanut, ja tuntuu siltä, että nuorilla ja heidän vanhemmillaan on käsitys, että nuuskaaminen olisi jotenkin vaarattomampaa kuin tupakointi. Näinhän ei ole. Nuuskassa on 20 kertaa enemmän nikotiinia kuin tupakassa ja se koukuttaa nopeasti. Siksi nuuskankäytön terveydellisiin vaaroihin on kiinnitetty yhä enemmän huomiota myös valtakunnallisesti.

Huumeiden käytön tilanne Paimiossa on hänen mukaansa niinikään edelleen siten huolestuttava, että alaikäisten kannabiksen käyttöä esiintyy ja kuten poliisikin on informoinut, sama pätee lähikuntiin. Porttiteoriakin toimii: viranomaisten haaviin jää kannabiksen parissa hääriviä alaikäisiä ja aina osa näyttäisi jatkavan vahvempiin aineisiin.

Myös valtakunnallisesti kannabis on esillä: EHYT ry:n ja YAD ry:n yhteinen Puhu nuorelle kannabiksesta -kampanja kuuluu 4. – 17.11. useilla radiokanavilla.

MLL:n Ina Vahalahti tulee keskiviikkona päivällä puhumaan 6. ja 7. luokkalaisille päihteistä ja torstaina kokemusasiantuntija Olga kertoo kokemastaan 8. ja 9.luokkalaisille. Torstai-iltana on 7.-8.luokkalaisten vanhempien ilta, jossa aiheena on ”ruudun lumo”. MLL:n hankekoordinaattori Outi Lehtinen luennoi ensin ja sitten pidetään kasien vanhempainilta. Jo aiemmin viikolla tiistaina 8.-luokkalaisille pidetään laillisuusvalistusta ja paikalla on vanhempi konstaapeli Eero Kuisma . Viikon päättävät nuortenillat, Tillintuvalla perjantaina ja lauantaina Wanhalla Pyölintiellä Night Cafessa.

Ehkäisevän päihdetyönviikon mahdollistavat Paimion kaupungin, seurakunnan, MLL:n Niko-projektin ja Kännikapinan varat sekä Ehkäisevän päihdetyön rahasto.