Jouni Lehtiranta ja Maarit Nurmi tähtäävät voittoon

0
Ennen viimeistä osakilpailua tanssipari Jouni Lehtiranta – Maarit Nurmi johtaa cup-kilpailua.

Vakio- ja latinalaistanssien syksyn kilpailukausi on päättymässä. Vuoden viimeiset valtakunnalliset kilpailut käydään Naantalissa Maijamäen liikuntahallissa marraskuun viimeisenä päivänä – siis päivää aiemmin kuin TV:n suosittu tanssiohjelma Tanssii Tähtien kanssa päättyy finaalilähetykseen. Naantalin lauantaisissa kisoissa päättyvät myös koko tämän vuoden kestäneet, kuusi osakilpailua käsittäneet Yleinen Cup- ja Senior Cup -kilpailusarjat.

Seniori 3 -luokan latinalaistanssien voittoa lähtee metsästämään paimiolais-kaarinalainen, järjestävää seuraa eli Tanssiurheiluseura Boleroa edustava tanssipari Jouni Lehtiranta – Maarit Nurmi. Ennen viimeistä osakilpailua pari johtaa cup-kilpailua kahden pisteen erolla. 2 pisteellä ennen ratkaisevaa osakilpailua.

– Tavoitteemme on ehdottomasti napata tämän cup-sarjan voitto. Harjoitukset ovat sujuneet hyvin, joten tavoitteemme on realistinen, Maarit Nurmi sanoo.

Cup-kisamittelöön osallistuvat myös paimiolaiset Harri ja Elina Mäkinen sekä Sauli ja Pirjo Kurjessuo, jotka kisaavat Seniori 3 -ikäsarjassa niin vakio- kuin latinalaistansseissakin. Kurjessuot toivovat pystyvänsä saamaan tanssimaan parhaimmat mahdolliset suoritukset. Seniori 3 -luokan taso on Suomessa niin kova, ettei keskinkertaisella suorituksella menesty, Sauli Kurjessuo kertoo.

Kisan nuorimpiin pareihin kuuluvat Juniori 1 -ikäsarjassa (11-12-vuotiaita) kilpailevat kaarinalainen Benjamin Ahti ja raisiolainen Hede Liis Kilp. Ahkerasti harjoitteleva ja kilpaileva pari sijoittuu lokakuun alussa käydyissä 10-tanssin SM-kisoissa 4. sijan ja tavoittelee näissä Naantalin kisoissa nyt kärkisijoja niin vakio- kuin latinalaistansseissakin.

Valtakunnalliset kilpailut ovat myös turkulaisen Boleron 45-vuotisjuhlakilpailut. Vuonna 1974 perustetun Boleron ydintoiminnan muodostaa tanssiurheilu ja kilpatanssi. Seurassa on jäseniä tällä hetkellä noin 300. Toiminnan pääpaikka on Turussa Uhrilähteenkadulla, jossa valmentautuvat pääosat seuran vakio- ja latinalaistanssijoista. Boleron rock’n’swing jaos FlyingSteps toimii samoissa tiloissa. Lisäksi Bolerolla on toimintaa Paimiossa, Kaarinassa ja Pöytyällä. Seuran omia pareja ensi lauantain kisaan osallistuu 18. Kaikkiaan kisoihin on ilmoittautunut lähes 110 paria. Nuorimmat tanssijat kilpailussa ovat noin 10-vuotiaita ja vanhimmat noin 70-vuotiaita. Kansainvälisyyttä kisoihin tuovat neljä virolaisparia. Kilpailut alkavat lauantaina Maijamäen liikuntahallissa klo 11.