Kansanopistolla selattiin kalpeanaama-räppärin käsikirjaa

0
Karri "Paleface" Miettinen räppää kansanopiston päärakennuksen yläkerran opetustilassa.

PAIMIO

Paimiossa toimiva Varsinais-Suomen kansanopisto järjestää säännöllisesti vierailijaluentoja. Viime viikon torstaina opistolla luennoi Paleface-taiteilijanimellä tunnettu rap-artisti Karri Miettinen.

Iltapäivästä alkuiltaan saakka ulottuvan vuorovaikutteisen luentokokonaisuuden kuluessa Miettinen kertoi noin kaksikymmentä vuotta kestäneestä urastaan ja samalla muusikon ammatin haasteista, realiteeteista ja rahavirroista. Hän myös esitteli – ja esitti – vuosien kuluessa kirjoittamiaan musiikkikappaleita.

Taustamateriaalina Miettisellä oli viime toukokuussa ilmestynyt kirja Kolmetoista kertaa kovempi – Räppärin käsikirja . Kyseessä on Miettisen kirjoittama 500-sivuinen opas räp-lyriikoiden maailmaan.

Rap – rajaton riemu

Miettisen pari kymmentä vuotta kestäneen ammattilaisuran aikana moni asia on muuttunut.

– Verottaja soitti minulle kauan sitten eräänä päivänä ja kysyi, että mikä on rap-artisti – olin ilmoittanut sen ammatikseni. Muutenkin ilmassa oli rap-musiikkiin liittyen aikoinaan ihmettelyä ja vinoilua, mutta aika äkkiä siitä kuitenkin päästiin eroon, Miettinen muisteli kansanopistolla.

Yhdysvaltalaisen underground-rapin 1980-luvun lopun ja 90-luvun alun “kultakauden” – mikä oli muun muassa sämplereiden ja rumpukoneiden aikaa – kasvattina Paleface hiukan vierastaa nykyistä suomalaista listamusiikki-räppiä.

– Nykyajan Suomi-rap kuulostaa melkein kokonaisuudessaan yhdeltä ja samalta. Sama flow, samat tempot, saundit ja sävellajit.

– Jos haluaa artistiksi ei kannata jäljitellä, vaan miettiä niitä asioita, jotka erottavat muista, neuvoi Miettinen Varsinais-Suomen kansanopiston nuoria opiskelijoita, joista useimpien opintolinjavalinta liittyy musiikkiin.

– Mielestäni ei pidä asettaa eikä hyväksyä rajoja esimerkiksi sille, miten kieltä käytetään ja minkälainen on flow.

Tulospaineita

Vuonna 1978 syntynyt, rapin pioneerisukupolveen kuuluva Miettinen totesi nuorilla artisteilla olevan tänä päivänä jo lähtökohtaisesti käsittämättömän kovia tulospaineita.

– Levy-yhtiöt saattavat esimerkiksi odottaa huomattavia määriä some-seuraajia, vaikka henkilö ei olisi julkaissut vielä yhtään mitään. Minusta se on hieman kohtuutonta, hän totesi.

Räppärinä, tekstintekijänä ja artistina työskentelevä Paleface-Miettinen kertoi haluavansa toimia musiikin alueella mahdollisimman laajasti “ymmärtäen erilaisia muotoja ja ulottuvuuksia”.

– Haluan ylittää rajoja, mikä on tehnyt musta vähän hankalasti määriteltävän artistin. Polku olisi ollut helpompi, jos olisin tehnyt saman asian aina uudelleen ja uudelleen. Mutta en ole halunnut. Enkä myöskään pystynyt.

Miettiseltä löytyi lukuisia pikku neuvoja musiikin tekemiseen, kuten esimerkiksi se, että “joskus kaikkein simppeleimmät asiat voivat olla parhaita” ja että “tietoinen mieli ei aina ratkaise musiikin tekemisen ongelmia”.

Älä tee kaikkea itse

Käytännön tasolla saatiin muun muassa sellaisia vinkkejä, että mahdollisesta boheemiudesta huolimatta esimerkiksi deadlineja on syytä kunnioittaa. Lisäksi on hyvä olla kiinni sosiaalisissa verkostoissa pyrkimättä tekemään kaikkea itse – vaikka kenties pystyisikin.

Yleisellä tasolla pohdittiin, että millä keinoin on mahdollista saada teoksia esille ja miten pystytään saamaan musiikista siedettävä toimeentulo.

Melkein jo filosofian puolelle siirryttiin haettaessa vastausta kysymykseen “mikä on musiikin tehtävä perimmältään”.

– Onko se mahdollisesti joku muu kuin irtokappaleiden myynti? esitti Paleface kiperän jatkokysymyksen.