Tuntuvaa ylihintaa, katteettomia lupauksia, väärää tietoa, kilpailijan mustamaalaamista, aiheetonta kustannuksilla pelottelua. Ja kaupan solmimisessa jollakin ihmeellisellä tekosyyllä muka valtavan kova kiire.
Siinä muutamia epärehellisen kaupustelemisen tunnusmerkkejä.
Kuluttajaviranomainen on vastikään ilmoittanut ottavansa käsittelyyn tapauksen, jossa eräs paimiolainen eläkeläisrouva oli joutunut aggressiivisen myyntimiehen manipuloimaksi ja harhautunut vaihtamaan pikapäätöksellä pienen talonsa koko lämmitysjärjestelmän.
Rouvan mukaan myyntihenkilö oli käyttäytynyt aggressiivisesti ja vaatinut nopeita toimenpiteitä ja päätöksiä, eikä rouva jälkikäteen oikein itsekään ymmärtänyt, miksi hän oli laittanut nimensä paperiin.
Rouva oli tullut pian sopimuksen tehtyään katumapäälle, ja ilmoittanut kyseiselle kauppiaalle, että haluaa perua äskettäin tehdyt kaupat. Myyjä oli vastannut, että peruutuksesta seuraa joka tapauksessa 4 000 euron suuruinen maksu.
Eläkeläisrouvalle myydyn järjestelmän hinta oli miltei yhtä suuri kuin uuden keskikokoisen henkilöauton hinta. Alaan perehtyneiden mukaan vastaavanlainen laitehankinta olisi ollut tehtävissä huomattavasti edullisemminkin kustannuksin, joten kyseessä oli räikeä ylihinnoittelu.
Kun rouva oli kysynyt myyjältä, mistä hinta muodostuu, hän ei ollut saanut siihen vastausta.
Eläkeläisrouvan tapauksessa lämmitysjärjestelmän vaihdolle ei edes ollut tarvetta, koska käytössä oleva järjestelmä oli joka suhteessa hyvin toimiva ja lisäksi erittäin edullinen ja ympäristöystävällinen.
Todettakoon tässä kohdin, ettei tarkoituksena ole leimata epärehelliseksi ovelta ovelle kiertävien kauppiaiden ammattikuntaa. On vain ikävä tosiasia, että alalta kuin alalta löytyy yhä toimijoita, jotka eivät kunnioita työhönsä liittyviä eettisiä arvoja ja ohjeita eivätkä viime kädessä myöskään Suomen lakia.
Ei pelkästään ikäihmisten, vaan monien muidenkin on vaikea ymmärtää erilaisten teknisten laitteiden ominaisuuksia ja hinta-laatusuhteita. Tietämättömyys tarjoaa hyvän pelikentän sellaisille keinoja kaihtamattomille myyjille, joilla on vahvimpana kykynä puhua ihminen pyörryksiin.
Peimarissakin on siis syytä olla tarkkana.
PERTTU HEMMINKI